29.2.12

leftovers

Karkkipussin loput.
Kaikilla pusseilla omansa.
Tällä kertaa nämä.

28.2.12

***

The only way
to begin
is begin.

Heitin yhden verkon veteen, 
toinen työn alla, 
kolmaskin kehitteillä, 
neljäs heitettävä maailmaan myös.
Sitten vain odotetaan.
Jos mihinkään ei tartu mitään, 
sitten kehitellään uudet kuviot.

27.2.12

this week

Tämän vuoden juhlasesonki alkaa tällä viikolla.
Oiva syy tarttua itsekin kallistuviin pinoihin, kerääntyviin kasoihin, levittyviin läjiin.
Pientä pintasiivousta.
... ja kerrankin,
meiltä löytyy lahjat neljälle eri päivänsankarille ilman, että erikseen tarvitsee kauppaan mennä.
Eläköön hamstraus ja ennakointi!

26.2.12

what a race

Aamu alkoi juoksukilpailulla,tässä rantatiellä.
Ja johan oli aamu ja kisa.
Pikkumies juoksi matkansa kahdesti, ensimmäisen kilpailun tuloksia ei sitten hyväksyttykään.
Tytär jäi askeleen päähän mitallisijasta.
Isompien poikien kisassa, puolesta välistä matkaa, ryhmä poikia ilmestyi kuin tyhjästä bussin takaa ensimmäisten juoksijoiden eteen. Huonoksi onnekseen juoksivat väärässä ikäryhmässä.
Ja niin, tämä kisa oli järjestetty vuoden 2006 sotavoiton kunniaksi.

Onneksi aurinko paistoi.
....ja paistaa edelleen.

25.2.12

needle books

Viime syksynä olin sittenkin ahkera,vaikka muuta ajattelin.
Taisin olla suorastaan maaninen.
Tein nimittäin ensin yhden, toisen, sitten jo kolmannen, neljännen ja mopo karkasi käsistä.
Kiire näkyy siinä, että päättelyt jäivät näemmä kesken (viimeinen kuva).
Muistan kyllä surutelleeni koneella joulumyyjäisiä edeltävänä iltana.Hieman oli stressiä.
Valmista tuli ja kauneimmat neulakirjat päätyivät uusiin osoitteisiin.
Uusiakin olisi taas kiva näpertää.
Mutta mitäs minä näille vanhoille sitten teen ?

24.2.12

Just saying...

 Friday   24.2.1012
Tänä aamuna oli taivas pilvessä. 
Tyyntä ja hiljaista.
Tästä tulee hyvä päivä.


.... siis tulee, jos jätän selvittämättä miten tämä kuvio on mahdollista tehdä ja sen sijaan harjoittelen suklaalevyn avaamista repimättä paperia.

Rauhaa ja rakkautta toivottelee hän, joka valmistautuu tapaamaan lapsen arabian opettajaa hokemalla itselleen oommmmmmmmm....

23.2.12

seize the day

Catch the day,
enjoy the moment.

...sopii päivään, johon on herätty liian vähällä yöunella. 
...sopii päivään, jolloin olisi tehtävä monta asiaa.
...sopii päivään, jolloin lukee monen vaaleanpunaisen uutisen jälkeen tämän
...sopii päivään, jolloin jää miettimään kaikkea ja eimitään. 
...sopii päivään, jolloin toteaa itselleen, että yhteen kysymykseen voi löytyä useampi vastaus.

Päivään, jolloin aurinko paistaa ja ilmassa on kevään tuntua.

22.2.12

very interesting

Olisi ideoita, useampi.
Suunnitelmia vihkollinen.
Keskeneräisiä, puolivalmiita nipullinen.
Olisi aikaa tehdä.
Mitään valmista ei vaan näy eikä uutta synny.
Turhaut...
Mielenkiintoista.
Pattitilanne vai jonkun alku?

21.2.12

street art and nanny's t-shirt

Aamupäivä katosi jonnekin.
Ja sinne jonnekin katosivat myös sanat.
Puhukoon  kaduilta napsitut kuvat puolestaan.
Ja alimmainen kuva.
Olkoon muistutuksena itselle.
Tästä aamusta.

(ps.tässä postauksessahan ei ollut mitään järkeä...totaalinen hermoromahdus nettipoikein kanssa vei mehut. Voisiko joku jo kääntää niiden tähtimerkkien asentoja ?)

20.2.12

fun driving

 Tänään aurinkoa, autoilua ja apteekkia.
Vinkki viisi turhautuneelle ihmismielelle:
Istu autoon ja aja sitä. Liikenteessä huidot käsilläsi, puhut itseksesi ja välillä ikkunasta puistossa istuvien pappojen kanssa, blokkaat muita autoilijoita ja käytät estottomasti äänitorvea.
Olen uudesti syntynyt.
Ja nyt palautan vuokra-auton takaisin liikkeeseen.

19.2.12

."""".

Yhdeksän kuvan latausyritystä ja onnisti.
Ilmojen haltija kenties kyllästyi hetkellisesti ja tarjoaa nyt aurinkoa taivaalta yhdessä vesisateen kanssa.
Parvekkeen katto murenee reunasta ja palat tippuvat lattialle.
Laskiaispullat syöty.
Kurkkukipuisia nyt kaksi, kaksi vielä kunnossa.
Ollaan oltu pyjamissa koko viikonloppu.
Kyllästyttää, vähän jo kaikkia.

18.2.12

happy happy pills

Karkkipäivä.
Herkkupäivä myös.
Perhe vaatii myös pullaa, joten keittiö kutsuu.

17.2.12

one, two three peas...


Jos haluat viettää herneettömän hetken, katsele vain kuvat.

Meinasin kirjoittaa siitä, miten sain herneen sieraimeeni siitä, että internet taas jälleen takkusi ja esti online-yhteydenpidon.
Mietin kirjoittamista siitäkin miten eilen suorastaan matelin erään ihmisen edessä, jotta hän kuulisi sanottava.Toinen herne siitä, että tein niin, pelkästä itseinhosta. Kolmas herne siitä, että tänään kuulin, ettei sillä ollut mitään merkitystä, siis sillä matelulla.
Neljäs herne uppoaa syvälle ja siitä syytän säätä. Tämä talvi rankkasateineen riittää jo. Makuuhuoneen lattia on mopattu tänään jo neljästi sisälle tulleesta vedestä.
Viideskin herne sujahtaa vielä helposti. Sääolot ja liikunta eivät ole kohdanneet. Joogaaminen kylmällä lattialla vedossa ei vaan toimi.
Kuudennen herneen vedin sisuksiin siitä, että en enää osaa lakata kynsiäni itse, ainakaan niitä vasemman käden kynsiä.
Seitsemäs herne - en halua että maaliskuu tulee. Luvassa liian monta päätöstä, joihin itse ei voi vaikuttaa mutta mitkä vaikuttavat meidän eloon ja oloon. Argh!

Kun on kokonainen herneenpalko sieraimessa on kaiketi parempi sen vain antaa olla siellä ja tehdä jotain piristävämpää. Nyt keitän kupin kahvia, väistelen sisällä rullaluistelevia lapsia ja nappaan tämän kirjan käteeni ja pakenen toiseen todellisuuteen.

Mukavaa viikonloppua, herneillä tai ilman!

16.2.12

life is...

Elämää.
8-vuotiaan logiikalla hän sen eilen sanoi:
''Ysin kertotaulu on tosi helppoo. Kymmenluvut suurenee ja samalla yksiköt pienenee''.

Kyseinen lausahdus pysäytti keittiörätin liikkeen keskelle pöytää ja äiti kertasi mielessään:
9, 18, 27, 36, 45, 54, 63, 72, 81...

...joten tänä aamuna ei paljoa tarvittu. Mahakipu hellytti äidin, joka antoi lapselleen vapaapäivän koulusta. Eilen lapsi marssitettiin kouluun kovin uhkauksin, vaikka koulu on tosi tylsää, varsinkin täällä. Kaikki opetellaan vain ulkoa ja testejä on lähestulkoon joka päivä. Tänäänkin olisi ollut sanelut arabiasta ja englannista. Ensimmäinen antoi ehkä hieman puruja vatsaan, toinen olisi ollut läpihuutojuttu. Tourist kirjoitetaan tourist, vaikka lausutaan eri tavalla, easy peasy.
Nyt mahaan koskee vain vähän ja rullaluistelu onnistuu myös kirjaa lukien.
Ehkä huomenna taas jaksaa tätäkin koulua.

15.2.12

atshii

Se yrittää murtaa vastuksen ja käydä taloksi.
Uuvutustaistelu molemmin puolin.
Millään ei jaksaisi ja tekisi jo mieli luovuttaa.
Mutta periksi ei anneta vapaaehtoisesti.
Ei vaikka mieli on harmaa ja väsyttää.
Vielä kolmas kupillinen kuumaa ja pilleriä naamaan.

14.2.12

happy valentine's day


Be your own kind of beautiful.

Ystävänpäivä.
Virallinen vapaa päivä.
Pilvinen, tyyni päivä.
Rantapäivä.
Monta asiaa yhdelle päivälle.

Kazbuurassa koruja.

13.2.12

back to routines

Arki.
Arjen puuhat.
...ja hiljaisuus.

12.2.12

happy sunday!

Sunnuntaille sopiva päivän laulu.
Musiikkiterveiset esi-teiniltä eräälle oikealle teinille ja abille.

somewhere there-snow

Hän bloggasi tämän kuvan. Tässä sama vuori toiselta puolelta. Yhtälailla sumuisesti nähtävissä. Vuorilla riittää lunta,  kolme metriä, ja se on paljon se.

11.2.12

another running race

Tänään taas, jossain päin pääkaupunkia.
Juoksukilpailut.
Nyt tytärkin mukana juoksemassa.
Tuplajännitys.

(Kuvat edellisestä kilpailusta.Vierailijoille ei montaa palkintosijaa jätetty. Onneksi joukkuesijoitukset laskettiin ja kotiin tultiin kahden joukkuepokaalin kanssa. Tärkeää ei ole jalo ja rehti kilpailu, vaan kyynärpäätaktiikalla mennään.)