30.11.09

paivan rytmi




Tanaan touhutaan rytmilla yksi eteen, kaksi taakse.
Puolivaloilla ja hitaalla tempolla.
Ja tehdaan vain mukavia asioita.
Vapaapaivat ovat pop.

29.11.09

marraskuu

Tavoistaan poiketen marraskuu vei energiat. Kaiken kruunasi tama flunssa. Marehtia ei kuitenkaan jaksa. Marraskuu tuli ja meni. Joulukuu on jo nurkan takana.

Joulustressin sain sentaan karkoitettua viime lauantaina pikaisella paakaupunkivierailulla. Pari tuntia ostoskeskuksessa ja lahjastressikin taltuttui siina sivussa. Se on paljon se. Mitaan joulutunnelmaa ei mukaan tullut mutta se tunnelma tullee muista asioista sitten kun on tullakseen.

Nyt hautaudun sohvan uumeniin kera pizzan ja suomielokuvan.

27.11.09

ruusukkeita ja flunssaa



Eid al-Adhan ensimmainen paiva ja koko kaupunki on ollut hiljainen. Nyt uskotaan positiiviseen energiaan, kauneuteen ja hyvyyteen. Popsitaan multivitamiineja ja juodaan kuumaa. Nukkumaan ajoissa. Ja luotetaan siihen etta alkavat flunssaoireet saadaan poistettua nailla keinoin.

Maan terveysministeri ilmoitti alkuviikosta etta epidemia on taalla. 80 % flunssaan sairastuneista on saanut sen viruksen. Mutta ei se takalaisia kaada, virus mika virus, flunssa mika flunssa. Laaketta kuulemma loytyy kaupungista yhdesta apteekista, mutta ei tietoa mista. Eika kysya voi, kun kaikki paikat ovat kiinni viela kolme paivaa.

Taytynee tehda muutama ruusuke lisaa ja elella hissukseen.

26.11.09

monenlaista


On erilaisia tapoja tehda asioita, on erilaisia mielipiteita.
On erilaisia kaytostapoja, erilaista suhtautumista samaan asiaan.
Toiset ulkomaalaisia, toiset ulkomaalaisia mutta kuitenkin paikallisia.
Jotkut kavereita loppuelaman, jotkut eivat sita koskaan.
Yksi kuivaa pyykkinsa narulla, toinen parvekkeen kaiteella.

Meita on moneksi. Onneksi.

25.11.09

kierratysta


Ennen kesalomia tein suursiivouksen vaatekaapissa.Talla kertaa tarkalla ja kriittisella silmalla. Normaalien pinojen lisaksi syntyi uusi kierratyspino. Kyseisen pinon vaatteet paasivat jatkojalostukseen ja unohtuivat sen jalkeen pussin pohjalle.

Muutama viikko sitten pussi loytyi. Samalla loytyi virkkuukoukkukin. Vanhat t-paidat palvelevat nyt uusissa tehtavissaan. Langat, nauhat ja napit ovat kauniisti esilla.

Ja katse, se on kaannetty takaisin vaatekaappiin.

24.11.09

tassa hetkessa


...on nyt hyva olla.
*
Oli kai jotain sanottavaakin mutta se unohtui. Silla huomenna, pitkan tauon jalkeen, paasen taas joogatunnille. Pienet asiat tuovat tullessaan suuria iloja. Namaste.

23.11.09

nappeja



Kaupungissamme on nappikauppa jos toinen. Ykkossuosikkini on keskustassa sijaitseva kauppa, josta loytyy kasitoihin liittyvia tavaroita.Mita heilla ei ole, ei sita muualtakaan loydy. Se myos nakyy hinnoissa, jotka ovat paikalliseen hintatasoon nahden taivaita hipovat.

Olen ollut kaupan saannollinen kanta-asiakas melkein koko taalla olomme ajan. Vasta nyt tana syksyna, olen saanut alennusta. Ja miksiko ? Rouva omistajatar sai kuulla, etta olen vallan innokas nappihamsteri. Han kun omaa saman harrastuksen ja intohimon kenkiin. No, kenkia en suinkaan keraa mutta ei huolta, yhteinen savel on jo loytynyt.

Ja mita nappeja kaupasta loytyykaan. Uskallan melkein vannoa, etta suurin osa napeista kuuluu sarjaan vintage, sen verran paksun tomukerroksen alta nappeja kaivettiin. Niita tutkittiin omistajattaren ja omistajattaren tyttaren kanssa suurella hartaudella. Rouva ei itsekaan muistanut kaikkia nappejaan. Ihasteli siina kilvan minun kanssa kuinka hienoja loytoja teinkaan. Osa aarteista odottaa viela kayttoon ottoaan mutta ylla nakyvat paasivat jo tositoimiin sormuksina.

Eras noista sormuksista on ollut itsellani kaytossa jo tovin. Ja se sopii kuin nakutettu minulle. Mutta arvaatkos mika se noista kuvissa olevista on? Oikein arvanneelle luvassa yllatys.

22.11.09

ohje tulevalle viikolle


Maan itsenaisyyspaivaa juhlitaan tanaan ja sen seurauksena huomenna on vapaa paiva.Luvassa on lyhyt viikko, silla jo perjantaina on uudestaan vapaata. Normaalit viiden paivan menot on nyt ahdettava kolmeen paivaan. Ja luvassa olisi myos yksi ylimaarainen, ei viikko-ohjelmaan kuuluva juttu, mita ei vain voi jattaa valiin.

Hyva viikko miettia mika on ylimaaraista ja tarpeetonta seka opetella karsimaan sita pois elamasta.

21.11.09

flowers




Poltettujen sormien jalkeen valmiina muutama kukkanen.
Naiden kokeilujen jalkeen on hieman vaikeaa vakuuttaa lapsille ettei tulella saa leikkia.
Ei missaan tapauksessa.
Viela vahemman kerrotaan, etta mukavaa oli.

20.11.09

on friday


Tytar sen tana aamuna sanoi:
Sanat pyorivat paassani.
Kaksi niista tormasi yhteen.
En muista yhtaan sanaa.
*
Keskityn etsimaan uusia sanoja.
Josko ne paassa pyorivat sanatkin sitten
asettautuisivat jarjestykseen
ja palautuisivat mieleen.

19.11.09

thursday

Olisi taas aihetta valmistautua.

Valmistautua siihen mika on koko ajan tiedossa mutta mita ei aktiivisesti ajatella.
Minka eteen ei tehda mitaan tavallisessa arjessa mutta minka takia on hyva pitaa kaikki jarjestyksessa. Tai ainakin helposti mukaan otettavissa.

Ensimmaiseksi pitaisi uudistaa inventaariolista. Vuoden 2006 lista on jo auttamattomasti vanhentunut.

Kunhan tassa vain nyt jaksaisi. Viitsisi. Huvittaisi.

18.11.09

on wednesday


Jos eilen ajasti, niin tanaan katosi koko paiva.
Ei ollut kiire, mutta jonnekin se paiva vain hupeni.
Onneksi ei ollut mitaan suunnitelmissa talle paivalle.

Syodakin muistin vasta puoli tuntia sitten.
Keskiviikot ovat naemma tallasia tana vuonna.

17.11.09

on tuesday


Tanaan kello on jattanyt, tai mina edistanyt. Kaikki tehtavat tyot tehtyina, vahan ylimaaraistakin sain alta pois. Lisaksi olen ehtinyt yhta sun toista.
Varsin ihana aamupaiva.

16.11.09

on monday


Kehitin itselleni stressin. Stressin siita, etta joulu lahestyy ja mahdolliset joulupukin avustamiset ovat taysin auki. Tiedossa on mita tarvittaisiin mutta onko niita kaupoissa, on kokonaan toinen asia. Lisaksi paakaupunkivierailuviikonloput vahenevat sita mukaa kun uusia tapahtumia paljastuu. Ja kun paakaupungissa tapahtuu jotain, silloin sielta on parempi pysya poissa.

Joulusukatkin jaavat ylakaappiin, koska mitaan pienta ja kivaa ei vain loydy joulukalenterin taytteeksi.Unohdin taman asian taysin kesalla, jolloin Suomesta olisi voinut kerata pienen paaoman. Pikkumies ilmoitti, etta tontuthan ne tavarat tuo. Voi kun toisivatkin. Taalla on kraasaa kaupat pullollaan muttei niita meille haluta.

Ja joku jouluruokalistakin pitaisi kehitella siihen mennessa kun sinne paakaupunkiin paasee. Ja sitten varalista ja varalistan varalista ja paatya ostamaan niita tarvikkeita mita loytaa ja rakentaa kaiken pohtimisen jalkeen niista sita mita keksii.

Tekisi mieli vetaa peitto paan yli ja nukkua ohi joulukuun.

15.11.09

sunnuntaina

On syoty espanjalaista kanaa. Jalkiruoaksi odotetaan banaanikakkua valmistuvaksi. Lapsilla laboratorio parvekkeella, eri vareja sekoitetaan toisiinsa ja lopputuloksia ihmetellaan.
Mutta ihan kohta lahdemme rantaseikkailulle, aurinko kutsuu odottavasti.

14.11.09

lauantaina


Kukkasia kuvissa,
kukkasia maljakossa,
kukkasia tyon alla.

12.11.09

"""


Onneksi elaman tarkoitus ei ole paamaara vaan se matka.

Pysakkeja on aina valilla mutta sitten kun jotain oivaltaa, voi taas matkaansa jatkaa.
Nyt tuntuu silta, etta voisi vahan edeta talla matkalla.Jopa liihoitellen, tosin pienet punnukset jaloissa. Ettei liian korkealle joudu.

11.11.09

***


Tama paiva on ollut niita paivia, jolloin olisi kannattanut miettia ensin, laskea kymmeneen ja vasta sitten sanoa mielipiteensa.Mutta kun ei.

Toisinkin voisi toimia. Vaihtoehtoja loytyy.
Olla hiljaa ja puhua selan takana.
Olla ihan hiljaa kommentoimatta.

Taidan kuitenkin sailyttaa ryhtini ja sanoa sanottavani.
Mutta lasken ensin sataan.

10.11.09

uutisia

Alueuutisista, hyvaa huomenta.

Paikalliset ovat tyrmistyneita kuultuaan, etta niin vihanneksia kuin hedelmiakin myrkytetaan torjunta-aineilla paremman sadon toivossa. Torjunta-ainemaarat ylittavat moninkertaisesti suositukset ja kaytossa olevat aineetkin ovat luokitukseltaan kaikkein myrkyllisempia. Lisaksi puhutaan hormonien lisaamisesta kanojen ruokiin ja miksei myos punaiseen lihaan. Muoviset juomapullot erittavat myoskin terveydelle epasuotavia aineita.

Niinpa luonnonmukaisuus nostaa paataan ja paakaupungissa eraassa kaupunginosassa on joka lauantaiaamu tori, missa myydaan vain luonnonmukaisesti kasvatettuja tuotteita. Kerran viikossa siis. Paakaupungista loytyy myos pari asiaan suuntautunutta kauppaa. Onneksi ei ole ilmoitettu prosenttilukua mita nama kaupat edustavat kaikista paikallisista kaupoista. Joku voisi luopua toivosta.
*
Eilen illalla paattyi myos 5 kuukautta jatkunut pattitilanne. Eduskuntavaalit olivat jo kesakuun alussa mutta hallitusta ei ole vain saatu muodostettua erinaisista syista johtuen. Kaikki puolueet kun halusivat (ja paasivat) hallitukseen mutta ehdot, etenkin oppositiolla muuttuivat joka paiva.

Kaiken huipuksi kun hallituksen synty oli selva, pahin blokkaaja ilmoitti, ettei hanta voida syyttaa mistaan hidastelusta tai estelysta. Hanella kun oli ministerien nimet selvilla tuntia ennen kuin enemmistolla. Niinpa, 5 kuukautta kompensoituu 1 tunnilla ja vielapa niin etta ne toiset olivatkin niita pahiksia.

Alueuutisten ulkomaankirjeenvaihtaja lopettaa uransa ennenkuin menettaa mielenterveytensa. Mukavaa paivaa kaikille!

9.11.09

kertausta



Tytar opetteli kertotaulut viime vuonna. Tana vuonna niita kerrataan. Ahkerasti. Mutta viisaasti. Kiitos fiksun opettajan ja hyvan metodin, tulostakin syntyy.

Ensin oli lahtotason testi. Sikinsokin kertolaskuja. Siina luvussa missa oli virhe, siita lahdettiin liikkeelle. Seuraavassa testissa opeteltavana oli juuri kyseinen numero. 10 sekuntia aikaa per lasku, kaikki 10 numeroa. Jos kaikki oikein, paasee seuraavalle luvulle, jos ei,joutuu harjoittelemaan edelleen samaa lukua. Viime vuonna ennatys oli 13 kertotaulu. Sitten taisi, jo aiheestakin, into lopahtaa.

Tyttaren mukaan ensimmaisella kerralla lapimenon johdosta lappusen saaneita oli 4, toisella kertaa 8 ja viimeisimmalla kertaa 18. Sanoisinko, etta tahan koulumaailmaan tama tyyli sopii hyvin.

Mutta sopi se aikoinaan itsellekin. Muistan edelleen aidin kysymyksen,tiukan tuijotuksen, lyhyen vastausajan ja armottoman opettelemisen. Vastaus mihin tahansa kertolaskuun tulee tanakin paivana alle 10 sekunnissa. Taitaa kylla olla ainoita asioita, joita matematiikasta todella osaan tai ainakin muistan.

8.11.09

kuumeilua

Aina valilla se iskee. Tulee selan takaa, yllattaa ilman varoitusta.
Sormet naputtaa, katse tiukasti ruudussa.
Huokauksia, ihastelua.
Tyrmayksia, taystyrmayksia ilman selityksia.
Sivut vaihtuvat, kuvat yksi toisensa jalkeen.

Talle kuumeelle ei loppua viela nay.
Silla jossain tuolla maailmalla on se meidan koti.
Se mika tuntuu kodilta jo kun sinne ensimmaisen kerran sisalle astuu.

Ensin olisi vain paatettava milla paikkakunnalla se koti sitten on.
Ja se kuulkaa vasta vaikea paatos onkin.

7.11.09

*


Meilla on taas kesa.
Emmeka pista pahaksemme.
Emmeka edes siivoa vaan
olemme.
Kukin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Yksi nukkuu, kaksi katsoo elokuvaa
ja viimeinen virkkaa.
Varsin mukava lauantai.

6.11.09

sekamelskaa


Our house is a complete mess.

Kuulosti paljon paremmalta englanniksi kuin mita suomeksi sanottuna.Lievemmalta, sanoisinko.
*
Asiasta toiseen. Kavimme eilen tyttaren kanssa ostamassa pizzat ja tilasin pizzat....ruotsiksi.
*
Yhteenveto. Pakko tunnustaa, etta tama kielten sekamelskassa elaminen on tavallaan aika mukavaakin. Tosin silla on sivuvaikutuksia. Turhautumista, kun ei saa asiaansa taysin selvaksi vieraalla kielella mutta myos intoa oppia uusia kielia tai ainakin palauttaa mieleen jo oppimaansa. Pizzan hakureissu taisi antaa varsinasen motivaatioruiskeen kielten opiskelulle.

Ihan ensimmaiseksi pitaisi kuitenkin paattaa minka kielisen musiikin tuella siivoamme tuon sekamelskan. Tosiasia, mika ei katoa millaan kielella vaan raa'alla tyoln teolla.

5.11.09

*


Viikko sitten perjantaina popo/basilli/virus/bakteeri/ihan mika vaan kaatoi pikkumiehen sankyyn. Alkoi painajaiset, saryt, huono olo ja kuumeen sahailu.Eilen saatiin ensimmainen ja ainoa diagnoosi, korvatulehdus. Siina samalla isompi mieskin sai sairasloman ja kuurin mukaansa.

Olipa tama mita nyt sitten olikaan, voimat se on vienyt kaikista. Jokaisesta meista omalla tavallaan.Tytar luopui vapaaehtoisesti harrastuksista talla viikolla, ei jaksanut. Pikkumies vasahti laakekuurin saatuaan, samoin mies. Huoli ja katkonaiset younet vasyttavat itsea. Toisaalta kadet ovat ahertaneet ja samalla huoli on pienentynyt. Valmistakin on syntynyt siina sivutuotteena.

Joten kylla tama taas tasta. Laakekuurit nayttavat purevan popoihin. Viime yo oli rauhallinen. Niin on varmasti tamakin yo.

3.11.09

en omista

En omista viisastenkivea,mika kertoisi ratkaisun muutamaan
mielta kaihertavaan asiaan.
Tarvetta olisi myos tulevaisuuden ja terveyden
kiville.
Noin niinkuin ensi alkuun.
En omista tata kakkureseptia.
Oli taivaallisen hyvaa. Olisin voinut syoda murutkin
Itseasiassa koko kakunkin mutten kehdannut.
Pysyin kohtuudessa syomalla vain palan.
Enka omista pitkia jalkoja.
En vaikka huijasin varjolla.
Tyydyn siis edelleen rikkomaan kaikkia
pukeutumisoppaiden saantoja ja kehoituksia
olla katkaisematta lyhyita jalkoja
vajaamittaisilla housuilla, legginigseilla, yms..

Haastajana Yaelian.

2.11.09

marraskuun savyt



Marraskuu toi mukanaan viileat savyt.
Lampimat ja kirkkaat varit katosivat yhdessa yossa.
Nyt nakyvissa vain
kevatlumen valkoista,
viilean veden sinista,
ukkospilven siniharmaata.
Haivahdys turkoosia .

Kaiken paalla sumuinen harso.