9.11.09

kertausta



Tytar opetteli kertotaulut viime vuonna. Tana vuonna niita kerrataan. Ahkerasti. Mutta viisaasti. Kiitos fiksun opettajan ja hyvan metodin, tulostakin syntyy.

Ensin oli lahtotason testi. Sikinsokin kertolaskuja. Siina luvussa missa oli virhe, siita lahdettiin liikkeelle. Seuraavassa testissa opeteltavana oli juuri kyseinen numero. 10 sekuntia aikaa per lasku, kaikki 10 numeroa. Jos kaikki oikein, paasee seuraavalle luvulle, jos ei,joutuu harjoittelemaan edelleen samaa lukua. Viime vuonna ennatys oli 13 kertotaulu. Sitten taisi, jo aiheestakin, into lopahtaa.

Tyttaren mukaan ensimmaisella kerralla lapimenon johdosta lappusen saaneita oli 4, toisella kertaa 8 ja viimeisimmalla kertaa 18. Sanoisinko, etta tahan koulumaailmaan tama tyyli sopii hyvin.

Mutta sopi se aikoinaan itsellekin. Muistan edelleen aidin kysymyksen,tiukan tuijotuksen, lyhyen vastausajan ja armottoman opettelemisen. Vastaus mihin tahansa kertolaskuun tulee tanakin paivana alle 10 sekunnissa. Taitaa kylla olla ainoita asioita, joita matematiikasta todella osaan tai ainakin muistan.

5 comments:

Paevi said...

Meillä on myös opeteltu kertotauluja viime vuonna, pojan (ja miehekkeen) harmiksi kertaavat tänä vuonna; poika kun osaa 12 saakka. Mulle taas on 8 kertotaulu tuottanut aina hankaluuksia varsinkin 6x8, 7x8 ja 8x8... aina pitää johtaa jostakin toisesta numerosta...

Lissu said...

Kertotaulut olivatkin niità ainoita, jotka minàkin vaadin opittaviksi - mahdollisimman pian. Onneksi on olemassa kaikenlaisia pelejà, jota asiaa voi harjoitella. Minà opin taulut ihan pikkuisena auttaessani àitià ja isàà kaupassa. Mukavaa oppimista.

Lissu said...
This comment has been removed by a blog administrator.
mizyéna said...

Meilläkin tehdään noita "tasotestejä" koulussa erityisesti näin syksyllä kartoituksena luokan osaamisesta.

pikkujutut said...

Paevi, kertaus on opintojen aiti, vanhempien kiusallakin :). Juuri 8 on se, joka hieman tokkii itsellakin.Mutta kiitos kertauksen, taas muistuu hieman paremmin mieleen.

Lissu, hauskaa se on ollutkin, tahan asti. Kellon kanssa ei olla kisattu mutta nopsaan tytto on muistanut, pikkumieskin oppinut vahingossa siina sivussa.

Mizyena, taalakin on noita tasotesteja mutta tama on jollain tapaa ollut rennompi kuin mita yleensa. En osaa oikein selittaa mutta lapset oppii huomattavasti paremmin kuin jolain perinteisella menolla.