23.11.09

nappeja



Kaupungissamme on nappikauppa jos toinen. Ykkossuosikkini on keskustassa sijaitseva kauppa, josta loytyy kasitoihin liittyvia tavaroita.Mita heilla ei ole, ei sita muualtakaan loydy. Se myos nakyy hinnoissa, jotka ovat paikalliseen hintatasoon nahden taivaita hipovat.

Olen ollut kaupan saannollinen kanta-asiakas melkein koko taalla olomme ajan. Vasta nyt tana syksyna, olen saanut alennusta. Ja miksiko ? Rouva omistajatar sai kuulla, etta olen vallan innokas nappihamsteri. Han kun omaa saman harrastuksen ja intohimon kenkiin. No, kenkia en suinkaan keraa mutta ei huolta, yhteinen savel on jo loytynyt.

Ja mita nappeja kaupasta loytyykaan. Uskallan melkein vannoa, etta suurin osa napeista kuuluu sarjaan vintage, sen verran paksun tomukerroksen alta nappeja kaivettiin. Niita tutkittiin omistajattaren ja omistajattaren tyttaren kanssa suurella hartaudella. Rouva ei itsekaan muistanut kaikkia nappejaan. Ihasteli siina kilvan minun kanssa kuinka hienoja loytoja teinkaan. Osa aarteista odottaa viela kayttoon ottoaan mutta ylla nakyvat paasivat jo tositoimiin sormuksina.

Eras noista sormuksista on ollut itsellani kaytossa jo tovin. Ja se sopii kuin nakutettu minulle. Mutta arvaatkos mika se noista kuvissa olevista on? Oikein arvanneelle luvassa yllatys.

17 comments:

Paevi said...

Kauniita ovat, olen itsekin ajatellut alkaa keräämään nappeja, niissä on jotain kiehtovaa.
Ja arvontaan: veikkaan kolmannen kuvan ensimmäistä sormusta :-)

Virpi P. said...

Ihania! Suosikkini ovat ylärivin oikea, keskimmäisen vasen ja alarivin oikeanpuoleisin. Veikkaan siis, että sinun sormuksesi on tuo ylärivin oikeanpuoleisin;)

Pikkusisko said...

Onpas hienoja kaikki! Oma suosikkini on alakuvan vasen. Olisikohan sinun suosikkisi yläkuvan vasen.

Jenna said...

Alimmaisen rivin oikeanpuoleisin. ;)

Jael said...

Kuulostaa oikealta käsityöfriikin unelmakaupalta.Mullakin on joitakin yksittäisiä kauniita nappeja,jotka muistaakseni olen mummilta perinyt.Kauniit nuo nappisi!

Niina said...

Upeita nappeja! Ja vielä melkeinpä kauniimpia noin sormuksina. Pääsevät käyttöön ja ihailtaviksi.
Veikkaan,että sinun on ylimmän kuvan oikea tai alimman kuvan oikea.

P.S Eksyin tänne blogiisi jokin aika sitten ja olen siitä asti käynyt kurkkimassa,täällä on kaikkea ihanaa:)

anumorchy said...

Sanoisin etta ensimmaisen kuvan kolmas tai toisen eka!

Lissu said...

No voihan nappi! Sinun nàkòisisi on useampi. Veikkaan kolmatta ja neljàttà. Jos edes toinen osuu, onko mahdollista saada puolet yllàtyksestà?

pikkujutut said...

Paevi, tarkennuskysymys, tuoko mika on vahan pois pain ?

Katriina, hyva maku sinulla :)

Pikkusisko, Carmabella,loisto maku teillakin.

Yaelian, kauniita ovat, ja lisaa varastossa.

Niina, tervetula, mukavaa kuulla etta loytyy jotain kivaa :). Hyva maku sinullakin.

Anu, hyvaa makua loytyy sieltakin.

Lissu, jahas, katsotaan kuinka kay..

Anonymous said...

Alakuvan keskimmäinen :-)

_hoya_

pikkujutut said...

_hoya_, bingo! Laitatko osoitetta tulemaan. Meiliosoitteeni loytyy profiilista.

Paevi said...

no, voihan, vierestä vetäisin!
minä siis veikkasin alimman kuvan vasemmanpuoleista

pikkujutut said...

Paevi, vahan arvelinkin mutta halusin tarkentaa etten vetaisi mattoa alta...ellei tuo hoya siita sitten hoksannut...:)

Anonymous said...

Olisikohan se alakuvassa reunassa oikeella, jotain tuollista.
-Aino-

_hoya_ said...

Mä valitsin sen, josta itsekin pidän :-)

Haluatko s-postin vai kotiosoitteen vai minkä ;-)

Vitsin hitsi... :-D

Päivi said...

Niin nättejä sormuksia!
Minullakin on muutama nappi, jotka on samanlaisia kuin nuo sinun.
Tuo keskirivin vasemmanpuoleisin on minusta kaunein :) Muistaakseni minulla onkin tuollainen nappi omassa lootassani. Ja tykkään alarivin oikeanpuoleisestakin.

violet said...

Tulen myöhässä mutta on pakko saada sanoa että olin täysin varma että seon tuo alarivin keskimmäinen. Ihan varma!