recycling

This is the first year ever I see this thing to happen - recycling. Yippee!

summer fun

Kokeiluja puuhelmillä. Värejä, kirkkaita ja energisiä. Meidän uudet kesäkarkit.

***

Something different. A new experiment with wooden beads. A lot of fun.

because of insurance

Tänä päivänä kahdeksan vuotta sitten minusta tuli rouva, vähän yllättäen. Edeltävänä viikonloppuna mies oli todennut, että naimisiin on mentävä. Ajankohta oli kaikkea muuta kuin suotuisa. Esikoinen oli syntynyt vain kuukautta aikaisemmin, syntymää edeltävät viikot olin viettänyt raskausmyrkytyksen vuoksi sairaalassa.Keho oli edelleen turvonnut ja sektiohaava muistutteli olemassa olostaan.

Aikaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi. Maanantaina mies soitti maistraattiin,selitti kiireen syyt ja sai kun saikin viikon viimeisen vihkiajan. Vaatepuoleen ei panostettu, minä en mahtunut mihinkään parhaimpiin vaatteisiini, solidaarisuudesta mieskin pukeutui rennosti. Tarjottavaksi hankittiin vadelmaleivokset todistajille ja siinä se oli. Kolme päivää vihkimisestä mies oli jo sotatoimialueella ja minä tyttäremme kanssa Suomessa.

Toki olin unelmoinut yhdestä ja toisesta häihin liittyvästä mutta eipä tämäkään tapa ollut hassumpi. Ei stressiä häistä (ostin vain ne leivokset), omille vanhemmillekin ilmoitimme vasta vihkimisen jälkeen. En edes tiedä olisimmeko naimisissa tänäkään päivänä, jos miehen työnantaja olisi hyväksynyt avoparit. Naimisiin mentiin siis (vain) vakuutuksen takia.

farewell

Kiireinen viikko. Päiväkodin esikoululaisten valmistujaiset, koulun ulkomaalaisohjelman hauskuus-juhla, syntymäpäiväjuhlat, jäähyväisiä lomille lähtijöille sekä niille, joiden kanssa seuraava tapaaminen voi tapahtua joskus tai sitten ei enää koskaan.

Jäähyväisiin tottuu ja ei totu. On ihmisiä, joiden kanssa voi viettää aikaa paljonkin mutta he eivät kosketa sisimpään. Toisten kanssa jo ensimmäinen kohtaaminen voi jättää kehoon jäljen, joka kantaa pitkälle. Mutta jokaisesta kohtaamisesta, jokaisesta ihmisestä voi olla kiitollinen. Uskon, että jokaisen kohtaamani ihmisen myötä olen oppinut myös jotain itsestäni.

Lastemme koulu on paikallinen koulu mutta koulun oppilaat tulevat Libanonin lisäksi 23 eri maasta ympäri maapallon. Tänä vuonna, jos koskaan, tuo maiden runsaus on ollut positiivinen lisä. Siinä yhteishengessä, huolenpidossa ja toisten huomioonottamisessa mitä näillä lapsilla iästä tai kansallisuudesta riipumatta on, on aikuisilla paljon opittavaa.

one year

Tasan vuosi sitten tänään ensimmäinen blogiteksti lähti maailmalle. Tarkoituksella liikkeelle lähtö tapahtui salanimen turvin, kasvottomana. Rohkeus kasvaa näemmä matkan varrella ja vuoden kirjoittelun kunniaksi päätin julkistaa edes jotain, ainakin osan kasvoista. Tuo lievä vaaleus silmien ympärillä johtuu panda-efektistä, minkä saa kun pitää aurinkolaseja silmillään uimarannalla kokonaisen päivän.

Kiitos kuluneesta vuodesta teille kaikille, jotka kommentoitte ja teille hiljaisille, jotka piipahdatte. Jatkoa seuraa edelleen.
***
A year ago this blog started its life, if you can say so. Because of that I decided to show you who is behind all these texts and pics. Thanks for all comments and visits.

experiment

Micro as Nikon people says. Macro as Canon people says. Whatever but I like... no love it. Be prepared ! More to come...

lost and found

Jokin aika sitten vihkisormuksen timantti katosi. Eräänä aamuna sitä ei vain ollut. Etsiskely ei tuottanut tulosta, sormuksia kun en sisällä pidä vaan laitan ne sormeeni ulos lähtiessä ja kotiin tullessa palautan omaan kippoonsa. Kipon pohja ei kimallellut vaan kumisi tyhjyyttään.

Mies kysyi laitatetaanko uusi timantti vai vaihtoehtoisesti haluanko uuden linssin kameraani. Tiukka paikka mutta kun oli kyseessä nyt tai ei koskaan- hetki, päädyin linssiin.Taka-ajatuksena hankkia timantti sitten Suomesta. Varasuunnitelma sormusten varalle oli lisätä yksi sormus jonoon.

Linssi tilattiin ja viikko siitä, järjestäessäni helmiä, käteeni eksyi myös pienen pieni timantti. Vieläkään ei ole selvinnyt,kuinka timantti oli päätynyt helmien pariin, sormukset kun eivät ole lähelläkään helmipöytääni. Niin, ja jotta onni olisi täydellinen, kuvat on otettu uudella linsillä, jonka odotus oli oma jännityksensä. Joskus tietää vasta myöhemmin, että on ollut onnellisten tähtien alla.

***

Awhile ago I lost my diamond. Gone and no where near to see. At the same time we had plans to buy a new lens. Husband asked me to choose-lens or diamond. After a hard, though consideration, decision was clear. A new lens. Luckily I found my diamond as well. Life is full of surprises!