Lapset löysivät raunioilta keväällä sammakkolammen. Ja siitä onkin tullut sitten jokaviikkoinen käyntikohde. Pikkumies otti lähituntumaa lampeen pulahtamalla sinne sekaan mutta sekään ei miestä paikalta pois saa. Äidin tarinat sammakoiksi muuttuneista prinsseistä tai prinsessoista eivät ole menneet läpi eikä yhtään suudelmaa ole sammakoille suotu. Tosin, en kyllä itsekään kokeillut, kun mahdollisuutta tarjottiin.*
Sammakoita taisi päästä itseltäni suusta tänään. Samalla opin senkin, että puhuessa ei missään nimessä saa elää mukana käsillä tai keholla tai ilmeillä. Lakoonisesti, vähän tuolissa röhöttäen, monotoonisesti puhuen - se on kuulkaa ainoa hyväksytty tapa. Eikä saa ainakaan olla oikeassa. Näillä vuosilla pitäisi tietää milloin kannattaa pitää suunsa kiinni kahviaamuissa. Mutta kun ei...
6 comments:
Voi että, kun suloisia. Meidän vanhempi tyttö oli ihan sammakkofani. Kaiket päivät oli joella, missä oli näitä pieniä sammakoita. Ja kyllä se niitä pussailikin, muttei saatu prinssiä vävypojaksi :)
Voi miten pikkuisia!!
Ihania! Kun poikani oli pieni Tel Avivissa, oli tarhan viereisessä puistossa sammakkolampi.Nykyään ei siinä lammessa enään taidakaan olla sammakoita,silloin joskus käytiin aina niitä kurkkimassa...
Söpöjä. Meilläkin noita on toisinaan ollut lemmikkinä...
Mikä sulotar tuo pieni vihreä. Nämä kuvat täytyy näyttää lapsille kunhan palaavat koulusta. Ovat ihan heikkoina sammakoihin.
Kirjailijatar,meillä fanittaa molemmat. Tavallaan kai nuo sammakot ovat suloisia...
Mizyena, nyt yritetään etsiä sitä isointa, joka osaa jo piiloutumisen.
Yaelian, aurinko pienentää joka viikko lampea, taitaa kohta kuihtua kaikki vesi pois.
Pikkusisko, sisään asti en antanut tuoda, joten jätettiin raunioille elämään.
Vilijonkka,sulotar tuossa ensimmäisessä kuvassa on kuulemma Fred.:)
Post a Comment