Al- Hosh taustalla
Palestiinalaisten pakolaisleiri
Al- Jamal Edit: Tama kirjoitus sai alkunsa siita kun luin jossain blogissa kysymyksen, jossa perusajatus oli se, etta jos elama on hankalaa, tavalla tai toisella, uudessa asuinmaassa niin miksi sitten ei muuta pois,takaisin kotimaahansa.
Teen tunnustuksen.
Monet ystavat ja sukulaiset kuvittelevat edelleen meidan asuvan oikeassa Valimeren rantalomakohteessa, jossa aurinko paistaa aina. Silta se tuntuuukin niina paivina, jolloin olemme hotellin rannalla, lapset leikkivat keskenaan, vieno tuulenvire kay ja aurinko lammittaa. Ei ole huolta, ei murhetta.
Todellisuus iskee vastaan jo toisinaan rannalla, viimeistaan hotellin portin ulkopuolella. Roskaisuus,likaisuus, meluisuus, sahkottomyys, vedettomyys, kaksinaamaisuus, huijatuksi tuleminen, opetuksen taso, liikkumisrajoitukset, sodan uhka yms... Mutta ne ovat sita arkea, minka kohtaavat kaikki ne ihmiset, jotka taalla asuvat, emme vain me, ulkomaalaiset.
Hassua kuitenkin on se, etta kaikkien tuota perusarkea hankaloittavien asioiden kanssa oppii elamaan. Toisina paivina niita tuskin huomaa, toisinaan ne ottavat pahasti paahan. Toisinaan ne hankaloittavat arjen sujumista, toisinaan etsitaan sitkeasti uusia ratkaisuja. Toisinaan harmittaa, suututtaa ja niista kirjoittaa blogiinsakin.Toisinaan vaan naurattaa kun ei enaa loydy kyyneleita itkuun.
Eras asia on kuitenkin totisinta totta.Halusimme sita tai emme. Talla hetkella tama pikku kaupunki, tama maa, on ainoa paikka maailmassa, missa meidan perhe voi elaa arkea yhdessa. Vastoinkaymisista huolimatta tama tosiasia painaa vaa'assa eniten. Mieluummin nain, valilla hammasta purren kuin se, etta perheemme olisi yhdessa vain kolme viikkoa vuodessa.
Mutta otsikko paratiisi oli ehka kuitenkin liioittelua. Pienissa millimetreissa voin sen myontaa olevan totta. Laajemmissa mittasuhteissa en koskaan.