30.9.08

colour therapy



Viime yo meni paivystaessa sadetta ja sahkoja. Juuri kun olisi voinut vaipua uneen kunnolla, alkoi ulkona kunnon minareettikuoro, ensin yksi moskeija, peraan toinen ja taisi joukkoon liittya viela kolmaskin. Eid voi alkaa, Ramadan on paattynyt. Ensi yona luvassa lienee paukkupommeja, ilotulitusta ja ties mita pauketta. Kun asialle ei siis mitaan voi, on kestettava kuin nainen ja haettava lisaenergiaa muualta kuin levosta.

En valita myoskaan sahkosta tai lahinna sen puutteesta vaikka mieli tekisi. Sekin on asia, mika ei nayta muuttuvan. Kiittamatonkin olisin, silla onhan meilla sahkoa suurimman osan ajasta.Muutaman tunnin katkoihin opettelen (jalleen kerran) suhtautumaan kevyesti, ilman verenpaineen nousua. Mitas siita jos pesukoneessa odottaa pyykit, koppa taynna likaisia vaatteita ja toisessa kopassa puhtaat silitysta vaille. Vaattekaappeja vaan tyhjemmaksi ja hienoinen ryppyisyys ei haitanne. Kakkua varten voin kayttaa myos vispilaa, kasilihakset kehittyvat. Paivan ruokalistaa voi miettia sen mukaan mika on pakasteessa sulanein tuote. Kynttilan valohan on pelkastaan romanttista. Huomaatteko, positiivinen ajattelu myos inspiroi..

Edit: Paatimme lomapaivan kunniaksi kattaa poydan koreaksi,useilla herkuilla. Onnea kesti tasan ruokailun ajan, silla hetki sitten huomasimme etta vetta ei tule hanasta..pisaraakaan. Mitenkas tasta nyt muuttaisi positiivisen energian virtaavaksi vedeksi ???
***
We have had problems with elecricity, or lack of it. Every single day since last week. But try to keep myself in a positive mood.Hoping this is just temporary. Otherwise we will have a very looong winter time.

29.9.08

still here

Aika on mennyt ajelehtien hetkesta toiseen. Vasymys painaa jasenia, mutta mieli ja aivot ovat vireessa. Arki ei vain viela rullaa omalla painollaan.Ei, vaikka siihen olisi jo kaikki edellytykset. Joku/jokin tokkii vastaan - liian pitka loma kenties?. Neljan paivan koulusessio on nyt ohi ja seuraavan kerran koulun ovet avataan viikon kuluttua. Totuus iskee vasten kasvoja viimeistaan sitten aikaisempina aamuina ja pidempina paivina.

Viela hetken olemme valivaiheessa, kirimme arkea kiinni ja jatamme lomailua vahemmalle. Mutta ennen kaikkea tuota, varastamme hetken huomenna ja menemme rannalle. Siitakin huolimatta vaikka eras koulun opettaja ilmoitti talven jo saapuneen, perjantaina kun satoi ensimmaisen kerran.
***
Sorry, I have been neclecting my blog lately but still catching the everyday.

26.9.08

25.9.08

moments

Aamuaurinko on muuttanut variaan.
Jotkut osaa relata,
paikasta riippumatta.

24.9.08

today


Tanaan alkoi koulu. Kolmen kuukauden loma takana. Mutta ei huolta, neljan koulupaivan jalkeen, onkin jo Eid-al-Fitr,Ramadan paattymisen juhla ja lomaa on ensi viikon loppuun.

8-vuotiaamme aloittaa kolmannen luokan 8 tyton ja 22 pojan ryhmassa. Rayan, tyttaren ystava palasi luokalle. Uutena oppiaineena mukaan tulee nyt ranskan kieli. Arabia jatkuu, samoin historia. Foreign systemissa on nyt kolmois-ja neljasluokkalaiset yhtena ryhmanaan.

5-vuotiaamme aloittaa esikoulun uuden opettajaparin ja uusien luokkakavereiden kera. Viime vuoden KG 1 ryhmat ovat sekoitettu ja vain ulkomaalaiset ovat sailyneet yhtena ryhmana. Onneksi kuitenkin Zeitan ja Adham ovat samassa ryhmassa.Heidan kanssaan leikit sujuivat jo viime vuonna.

Koulun pihalla tytar vain heilautti kattaan ja lahti luokkaansa.Pikkumies otti kadesta kiinni, vei luokkaansa, pyysi viereensa ja hetken palapelia tehtyaan halasi ja sanoi: "Aiti, voit menna nyt. Ma kylla parjaan."

Ja aiti lahti...lenkille.

***
The school started today, just for four days. After Ramadan the kids have four days holidays. Soft start, so we do not complain.

23.9.08

magpie

My studio looked like that
when we came back from holidays.
I brought a new "bead tray" from Finland.
Never used one before so don't know
if I like to work with it.
Of course, needed to fill up store a bit.
During my bead hunting I found these beauties.
And made orders but don't know
what I will get.
...and found some more beads to work with.
BUT need to wait...
there is so many other things
to do before I can dive in ...
or maybe ...

Ensin helmia oli vain muutama, kunnes paasin helmikierrokselle.Lintuja, uusia vareja. Tilauksenkin tein. Mita saan, sita en viela tieda.Helmitarjotinta kokeilemaan jo mieli tekisi mutta asunnon haltuunotto on viela vaiheessa. Tosin, mikaanhan ei karkaa, joten josko sittenkin...

22.9.08

at the beach

Tanaan tata. Samoin perjantai-iltana. Hotellin ranta, rauhaa ja sileaa hiekkaa. Perjantaina lautailtiin, niin olisi tehty tanaankin, jos vain laudat olisivat olleet mukana. Sen sijaan lapset rakensivat hiekkalinnan, tytar vasasi myos ankan. Mukana oli omat evaat ja tekeleet. Mukava paiva.
***
Today we were at the beach. No people,almost like a private beach. Tons of fun. Today is the first day I feel I'm getting used to this life again.

21.9.08

do you see what i see ?


Viikonloppuna loytyi arkistoista
nama.
***
Kaytossa toinen kone mita normaalisti
ja olen ...hukassa.

19.9.08

thoughtful friday


Life is a balance
of holding on
and letting go.


-unknown-
****
Rentouttavaa viikonloppua!


18.9.08

one thing at a time

Asia kerrallaan, sanoo pikkumies, kun luettelen mita hanen tulee tehda. Hoputtaa ei saa. Saman tajusin itse tanaan. Valmista ei tule hetkessa. Loma- ja matkavasymykset on nyt nukuttu pois. Kassit kaapin paalla tyhjina, vaatteet kaapeissa. Asunnon haltuunotto loman jaljelta suurpiirteisesti alussa. Parveke siivottu. Ruokakaapeissa valinnan varaa. Uimassakin jo kayty. Kylla tama taas tasta.

This year it truly takes more time than ever to adjust life back here. Needs to do one thing at a time. Every single day something new. But slowly.

17.9.08

things that never change


... matka Suomesta kestaa 17 tuntia vaikka kuinka etsisi lyhyimmat lennot ja vaihtovalit.
... kassa yritti ottaa ylimaaraista rahaa ja kun se huomattiin ja sanottiin, vika oli tietysti minussa, koska sen huomasin, ei hanessa, joka yritti. Argh.
... edelleen kuumaa.
... koulu alkaakin keskiviikkona, ei maanantaina.
... poliittinen ilmasto jannittynyt. Jotain odotetaan tapahtuvan maan sisalla mutta uhka etelasta on myos mahdollinen.
... jonkun pitaisi purkaa kassit ja jarjestaa kaapit.
...yksi uusi halkeama seinassa.
****
... the journey from Finland back here takes 17 hours
... cashier tried to take more money than the bill was
... it's still hot
... the school starts, not on Monday but on Wednesday
... the political climate is tense
... somebody needs to unpack
... one new crack on the wall

12.9.08

things to remember


... the time we spend with family and friends
...ice cream with fresh strawberries
... visits to the library
... fresh air
... parks
... fresh water from tap
... flea markets
.....
Tämänkin kesän muistoissa
ovat parhaimmat ne
jotka kaikille suomalaisille
ovat arkipäivää,
meille luksusta.

11.9.08

one of the things


Ottamassa ensiaskeleita isänisän hautajaisissa 8/1969

Isänisäni kuoli kun olin alle vuoden ikäinen. Mitään muistikuvaa ei minulle ole hänestä jäänyt. Mielikuva isoisästä on syntynyt vanhempieni ja sukulaisten kertomusten sekä kuvien perusteella. Keväällä isäni lähetti linkin, josta näkisin isoisän haastattelun. Meidän laahaavilla yhteyksillä en päässyt alkua pidemmälle ja vasta nyt kesällä näin aikoinaan televisiossakin esitetyn haastattelun. Ehdottomasti yksi tämän kesän hauskimmista ja samalla myös herkimmistä kokemuksista.

Kaikkea kivaa löytyy täältä: Ylen elävä arkisto.

10.9.08

what a great day




Aurinkoa, aurinkoa. Tämän viikon auringon säteet ovat lämmittäneet mieltä ja kehoa. Maanantaina teimme luontoretken, eilen ja tänään lapset ovat nauttineet syysauringosta talon pihalla. Ilman viileyskään ei haittaa kun vain aurinko paistaa. Aurinkoaddikteja olemme me.

After the rainy summer it's great to have some sunny autumn days. It's a bit chilly but it doesn't matter as long as it's sunny.

9.9.08

getting ready

Lomapäivät ovat
yhden käden sormin laskettavissa
ja se näkyy

epämääräisen määräisinä kasoina
mitkä pian uppoavat kasseihin.

Me emme näes omista
ensimmäistäkään matkalaukkua.

Pakkausilona myös
taivaalliset suklaakuorrutteiset
herkut.
***
Aikataulu on etuajassa.
Hieman ihmetyttää
onko sittenkin kiire
jo takaisin
vai onko tämä
hetken harhaa ?

8.9.08

etuliitteellä


Eilen liikenteessä: Jostain kumman syystä joillakin 5o- 60 -vuotiailla miehillä on jonkinsortin asennevamma naisautoilijoita kohtaan. Jos nainen ajaa ja päättää ohittaa, kaasujalka ohitettavalla miesautoilijalla herää eloon. Vastaavasti tämän asenteen omaavat miehet ajavat tuhatta ja sataa ohi - koukaten sitten ja hiljentäen suoraan ohittamansa naisautoilijan eteen.

Tänään rautakaupassa: Kyllä tähän maaliin tarvitsee vielä sävyn, sanoo miesmyyjä, 55- v. Naisasiakas sanoo sävyn oleva juuri tämä kirjainnumeroyhdistelmä, mikä hänellä on. Yhteisymmärrystä ei löydy,naisasiakas kaappaa lapset kainaloonsa,marssii toiseen rautakauppaan. Kysyy samaa, kuulee olevansa oikeassa, urputtaa toisen kaupan myyjän asenteesta ja saa maalista alennusta nuoremmilta ( n. 25- v.) miesmyyjiltä.Ehkä pelkästä säälistä.

PS. En kuitenkaan yleistä. Ainakaan kovin paljoa.

5.9.08

butterflies

Lasten tämän kevään ja kesän The Thing on jo aikalailla lähellä. Siihen liittyy energiaa, musiikkia, tanssia, laulua,teinejä, riemua, naurua.

Keväällä samaista asiaa mietittiin tuolla toisessa maassa mutta silloiset rettelöinnit sotkivat suunnitelmat. Ensin ajattelimme jättää väliin mutta emme hennonneet. Isosiskon myötävaikutuksella pikkuvelikin on laulut oppinut ja vanhemmat ovat saaneet kuunnella takapenkkiduoa kaikki automatkat kesälomalla.

Nyt on perhosia vatsassa, tunnelma nousemassa. Lasten odotukset korkealla, toivottavasti ne täyttyvät. Me menemme tänne.

Liitelevää viikonloppua!

4.9.08

miten vaan



Miten vaan
mä tykkään susta
miten vaan, siten vaan
Mä tiesin että
säkin tykkäät musta
....
Mä tiesin että
säkin voisit
tehdä mitä vaan
...
Nyt mä seison
kaukana susta
...ja musta
...
Missä vaan
Miten vaan
Voin tehdä mitä vaan
kun säkin voit tehdä mitä vaan
...
Me voimme tehdä mitä vaan

K:n ensimmäinen sanoitus suomeksi kesällä 2008

3.9.08

it's time

...to enjoy lazy mornings
...to read few more finnish books
... to eat Fazer chocolate
... to spend time with family and friends
...to plan Christmas presents
...to go for biketrip
...to do last shopping
...to send some packets
...to give away old small clothes
...to spend time at the park
and
... so much more.

2.9.08

tuunausta, osa 2


Uuvutustaistelussa orastavaa flunssaa vastaan, voi tehdä jotain hyödyllistäkin. Kirpputorilta löytynyt leivinpaperin säilytysteline (?) muuntui korupuuksi. Pari vuotta sitten alkaneen harrastuksen tuotokset nyt samassa paikassa. Sivutuotteena syntyi uusia ideoita uusiksi koruiksi.

Flunssakin taisi ymmärtää häviönsä.

1.9.08

today



Se kesä, jota odotettiin, ei tullutkaan. Odotuksia oli joitakin, siis kesälle, mutta nyt ei niitä enää muistakaan. Jonkinmoinen nollaus on siis tapahtunut. Ystävä sanoi viime viikolla etten ole sanallakaan maininnut takaisin lähtöä. Sanonut, että nythän tämä on taas nähty.

Ei huolta, sieltä takaa vasemmalta on ne fiilikset jo nousemassa. Myönnän kuitenkin, että tänä vuonna olo on erilainen. Vähän väsynyt. Mutta jahka taas päästään pakkauspuuhiin niin eiköhän se tästä.