15.5.12

the last day

Tänään on viimeinen päivä, jolloin voi maksaa rekisteröitymismaksun kouluun.
Voi ja pitää lienevät nyt venyviä käsitteitä.
Luulen, että koululla nähdään erään suomalaisen äidin toimesta sellainen roolisuoritus, että ne ihan oikeat näyttelijätkin mykistyisivät.
Tarkoituksena ostaa meille vähän aikaa, että saadaan lisätietoa uudesta tänne avattavasta koulusta.

Siinä koulussa kun on rehtorina lasten nykyisen koulun vararehtori, muutama mukava opettaja, ulkomaalaisia lähetystyöntekijöitä ja luvassa on myös ulkomaalaisille lapsille oma linjansa.
Miinusta on vain se, että koulun sijainti on huono.

Mutta en kyllä tiedä miten voi äitinä antaa lasten olla koulussa, jonka kristilliset arvot ovat keikahtaneet joksikin muuksi. En tiedä onko tämä nyt tätä paikallisuutta vai vallanhimoa. Koulua johtaa tohtori xx, joka on irtisanonut ihmisiä uskomattomista syistä ( Oltuasi opettajana x vuotta, eläkkeesi kertyy x verran. Nyt nämä pitkäänpalvellutta 10 opettajaa on irtisanottu, ettei ks.yhteisö tarvitse maksaa heille tätä lisärahaa). Tohtori on palkannut uuden rehtorin, joka on kuulemma mukava mutta jota tohtori xx pitää talutushihnassaan. Tämän lisäksi hän on potkinut opettajat pieneen luokkahuoneeseen vain rakentaakseen itselleen entisestä opettajanhuoneesta vastaanottotilan. Voin vielä mainita, että tämä tohtorismies on jo suututtanut aika monta vanhempaa. Toivottavasti myös jonkun sellaisen, jolla on sananvaltaa yhteisön sisällä. Lienee sanomattakin selvää, ettei tuo tohtorismies pidä minusta, hankalista kysymyksistäni eikä ystävyydestäni koulussa olevien ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden kanssa. Minut on jo merkattu. Puolellani on enää ulkomaalaisuus ja se, että lapset ovat arvosanoiltaan luokan kärjessä. Suomalaisuuden tohtori on rinnastanut viikingeihin, mutten ole tohtinut korjata asiaa, pelätköön rauhassa.

Eli uusi koulu jatkaa sitä, mihin olemme tottuneet. Vanha koulu aloittaa uuden kauden, jossa vallalla on uudet ei niin kristilliset tai toista huomioonottavat arvot. Suurin osa pikkumiehen ulkomaalaisista luokkakaverista ottavat suunnan sisäoppilaitoksiin, tyttären paikalliset ystävät jäävät vanhaan kouluun. Pikkumies tahtoo Suomeen, tytär haluaa olla täällä.

Sanoisinko, että meillä on isohko pähkinä pureskeltavana.
Aikaa lienee pari päivää.
Eikä meillä yleensä jätetä mitään viime tinkaan...(tähän ei saa sisko kommentoida.)

12 comments:

anumorchy said...

Mitenkas mina olen saanut sen kasityksen, ettette olisi siella enaa ensi vuonna...?

Mine said...

Ne on isoja kysymyksiä ne. Meillä esikoinen vaihtaa koulua ensivuodeksi. Muut jatkaa samassa. Toivottavasti Istanbulin loppuumme asti. Toivon siis hyviä päätöksiä. Juuri oikealla hetkellä:).

Anonymous said...

Siinä teille pähkinä purtavaksi ?! Toivottavasti hampaat kestävät ?! Onnistuneita päätöksiä koko perheelle !! t: Tiina

Mitä tarkoittaa uuden koulun huono sijainti ? Matkaa ? Turvallisuutta ?

Nansku said...

.. Juu, oon hiljaa.. :) Terkkuja muuten Kokkolasta, tultiin tivolin kaa täne eilen ja viime yön aikaan..

Anonymous said...

Selkä oli tänä aamuna niin jumissa ja kipeä, että en saanut itse housuja jalkaan. Naapuri vei työterveyshuoltoon, josta sain yhden päivän sairaslomaa ja 5 tbl Ibumetin 400mg ja kehoituksen mennä omaan terveyskeskukseen. Ajoimme JKL:stä Laukaaseen, jossa hoitaja ilmoitti, että lääkäriin EI pääse. Käski ottaa Burana 400mg 2x1 ja Panadol 500mg 2x1. Otettu on ja nukuttu 2h. EI mitään apua mihinkään... Lääkäriä en ole nähnyt vielä kertaakaan, koska en ole HENGENVAARALLISESSA tilassa !? Edellisestä kunnon selkäjumista on 10 vuotta; silloin en lopulta pystynyt edes kävelemään...Ja siitä edellinen kerta oli 1800-luvulla, kun olin apuhoitajakoulussa. Kyllä minä kannatan tätä verorahoilla maksettua terveydenhuoltoa, joka hoitaa ja huolehtii meistä suomalaista... Ota tyttö Buranaa !! t: Tiina

Anonymous said...

Ai juu; meillä on täällä nyt lakkia vaille tuore YLIOPPILAS; tulokset tulivat tänään:
Uskonto - L
Äidinkieli - E
Englanti - M
Biologia - M
Filosofia - E
Ruotsi - L
Ranska - E ja iloinen äiti ! t:Tiina

Anonymous said...

Sairaskertomus jatkuu...Tulin juuri Laukaan ta:n päivystyksestä. Sairaslomaa viikon loppuun + kahdet tanakat särkylääkkeet (reseptillä) ja KAKSI injektiota kankkuun; ensi viikolla uusi arvio. Diagnoosi: lanneselän kipu + iskiaskipu. Ja nyt sitten pitäisi levätä... t: Tiina

pikkujutut said...

Anu, ensi vuosi on ensi vuosi...:).

Mine, no niin on ja kun on kaveritkin kyseessä. Toisaalta tekisi mieli lähteä, toisaalta jäädä.Uusi koulu on huomattavasti halvempi ja siellä tulee olemaan parempi foreign system.. Maanantaihin asti on aikaa...

Tiina, ei muuten kestänyt, povasit piruja seinälle. Tänään lohkesi hammas.Ja superhypertsyperonnittelut ylioppilaalle! Huippu suoritus! Onnea myös äidille ja isälle!Nyt saa olla ylpeä. Tuo sinun selkä on psykosomaattista kipua-oli pakko laittaa noin...:). Lepoasentoja mutta myös liikettä, muuten jumiudut täysin.Tosin aika dropit olet saanut.Roiku tangossa jalat lattiassa, josko se avaisi hieman rankaa.Lisävinkkejä voit kysyä siltä vanhimmalta serkulta.Ks. henkilöllä oli tosi makee venytyslaite lainassa.Tsemppiä.

Nansku, :). Mukavaa matkaa!

Anonymous said...

Pahoittelut hampaan johdosta ! Ei ollut tarkoitus olla "noita-akkana" !!

Ja tuohon psykosomaattisen vaivaan ei taida nyt yhtä ainakaan kaikilta osin...Voi siinä olla osa tottakin, mutta työstä poissaolo lisää stressiä vielä entisestään !

Selkä on nyt vielä kipeämpi kuin eilen...Tangossa EI voi riippua, kun siinä roikkuu vaate tai pari...

Saiskos vähän sääliä ? t: Tiina

Anonymous said...

...yhtyä...

Anonymous said...

...en taida nyt yhtyä...

(Johtunee Panacod-lääkityksestä ?)

pikkujutut said...

Tiina, arvasin että siinä roikkuu jotain, tönäise sivuun,hermot tarvitsevat tilaa, joten venyttämään sitä rankaa. Säälitään, hetken.:) Ei, toivottavasti kipu poistuu ja tokenet juhliin.