10.1.12

wise woman said, other just asks


Healing may not be so much about getting better, 
as about letting go of everything that isn’t you
 – all of the expectations, all of the beliefs – 
and becoming who you are.
-
Rachel Naomi Remen

Ystävä intoilee kotiinpaluusta ja siitä, että hän voi jatkaa elämäänsä. Muuta ei sitten tarvittu. Syntyi suuri kysymys. Niin suuri, etten taida uskaltaa edes miettiä sitä.  Entäpä jos lopputulema onkin jotain mitä ei haluaisi? Voisiko olla niin, että nämä ulkomailla kotiäitinä vietetyt vuodet olisivatkin hukkaanheitettyjä vuosia omalla kohdalla? Lopputulos olisi nolla tai miinuksella.
Lapset ovat saaneet paljon, miehellä työkokemusta, perhe on yhdessä .... ja sitten minä?

Itsesurkutteluunkin voi kai hukkua. 
Mistähän löytyisi kellukkeet? Tai pelastusrengas? Tai vene?

18 comments:

Anonymous said...

Polskit vaan, hengität ja koetat pysytellä rentona! Tuo kysymys meinaa upottaa varmaan aika usean "trailing spousen" silloin tällöin. Mutta omaa elämäämmehän me kaikki eletään, siellä tai täällä.

Samoin kuin lapsesi, olet sinäkin noita kokemuksia rikkaampi. Se ei tarkoita, että ne olisivat kaikki mahtavia ja upeita ja "kasvattavia" kokemuksia. Kuitenkin erilaista elämää kuin jos olisitte vaikkapa pysyneet koko kuluneen ajan Suomessa. Ehkä se kuitenkin antaa avaramman tarkastelukulman joihinkin asioihin? Ehkä sillä on joku elämääsi rikastuttava arvo, vaikka sitä arvoa ei voikaan mitata sellaisin määrein kuin vaikkapa "uralla eteneminen"?

Eipä tuo yksinkertainen kysymys ole. Ei ihme, jos välillä pikkasen hyperventiloittaa. Moni kavereistani veivaa parhaillaankin tuota kysymystä ja joidenkin kohdalla se sitten on johtanut ratkaisuihin, joissa tuntuu, että sitten taas lapsilla ei ole mitään "omaa elämää" eikä kiinnekohtaa eikä oikein ketään oikeasti turvallista aikuista edes samalla mantereella . Ja se kyllä itsestäni tuntuu kaikista epäreiluimmalta vaihtoehdolta näissä joskus hankalissa humanitäärisvivahteisissa expat- elämän pyörteissä...

Tsemppiä - ei painuta pinnan alla:)!

Mine said...

Tämähän on mielenkiintoista. Onko niin, että elämä on pausella silloin, kun on pieniä lapsia jotka kaipaavat äitiä kotona. Onko elämä pausella silloin, kun se siirtyy ulkomaille. Onko elämä pausella silloin, kun ei luo uraa, vaan tukee toisen uraa ja vaalii perheen hyvinvointia. Onko elämä pausella, kun itse ei ole maailmannapa vaan mielellään elää huoltojoukoissa. Onko elämä pausella silloin, kun ei ole "oikeissa töissä". Onko elämä pausella, kun tätä kaikkea pyörittää ihan ilomielin, omasta halusta, kiitollisella mielellä ja nähden miten yhteiset ratkaisut on taannut perheellemme omannäköisen, hyvän, turvallisen ja mielekkään elämän.

Siinä tapauksessa oma elämäni on ollut pausella 13 ja puoli vuotta. Ja mikäli se minusta riippuu, saa luvan niin jatkuakin. Minulla ei selvästikään ole tarvetta "jatkaa elämääni". Luulin eläneeni sitä kaikilla aisteillani koko ajan. Kutsuen näitä vuosia parhaaksi ajaksi elämässäni. Iloiten uusista tuulista, kokemuksista ja ulkomailla asumisen mukanaan tuomasta toisenlaisesta näkökannasta asioihin. Irrottautumisesta siitä "ura-talo-uusiauto-hienompi talo-eteneminen"-oravanpyörästä johon takuulla olisimme Suomessa kompastuneet.

Anonymous said...

Tähän pohdintaasi tahtoisin sanoa, että LOPETA HYVÄ IHMINEN ! Tunnet hyvin erään ihmisen, joka on itse AINA sanonut, että "...se on valinta kysymys...". Ihminen EI tee ikinä VÄÄRIÄ valintoja, ainoastaan valintoja. Kysy itseltäsi, että söisitkö mielummin ämpärillisen paskaa vai suklaata; AINA oikea valinta ! Ne valinnat, joita teemme ovat AINA niitä suklaita siinä hetkessä ja niihin tarpeisiin ! Minusta se on lohdullista -- aina vaan suklaata !

Et tarvitse kellukkeita, pelastusrenkaita tai edes venettä ! Sinulla on SINÄ ; se riittää ja PERHE ! t:Tiina

pikkujutut said...

Nyt voi sanoa, että expatlife sucks..Netti ei toimi ja tyypit väittävät että ongelma on meillä....argh....Kolmas yrtiys todensanoo...

Anonyymipolskuttelija, muutama syvähengitys ja oommm-harjoitus ja elämä taas hymyilee.Tosin taidan tarvita saman harjoituksen taas nyt :).

Kokemuksia, niitä on, toden totta, hyviä ja haastavia. Kaikesta selvitty hengissä. Onko sitten vahvempi, herkempi tai järkevämpi. Sitä en vielä tiedä.Avarakatseisuutta oli jo Suomessa, täällä maailmalla mukaan on tullut realismia.

Voih, minun lempiaihe on nämä expatlapset, etenkin lapset, jotka elävät tälläisissä olosuhteissa kuin omani. Millaisia aikuisia heistä kasvaakaan? Ja toden totta, mikä on lapsen arvo, juuri esim. tuossa viimeisimmässä esimerkissäsi. Niitä esimerkkejä kun löytyy täältäkin. Aina toivon, että perhe tekee heille parhaan ratkaisun, oli se mikä sitten oli.Ja toivottavasti lastakin silloin kuunnellaan.

Polskutellaan, muttei upota!

pikkujutut said...

Toimi, kokeillaan näin pienemmissä erissä...

Mine, uhuh, kun sinulla löytyi noita pause-esimerkkejä.Onneksi en hoksannut ajatella noin paljoa, olisin todella iskenyt itsesääli :).

Ymmärrän kyllä ystävääni.Nämä meidän olosuhteet ovat kuin eläisi avovankilassa. Tosin sielläkin taitaa olla enemmän tekemistä :) Mutta toden totta, elämä täällä on tavallaan selviytymistä päivästä toiseen, ei ole juuri harrastusmahdollisuuksia, ei koulutusmahdollisuuksia, ei mitään. Välillä liikkumisrajoitteita.Päivän kohokohta saattaa olla kaupassa käynti. Toisaalta kyllä tekemistä on, jos käytät kaiken mielikuvituksesi, elät vuoden eteenpäin, että saat ostettua kaiken kotimaastasi mukaasi. Mutta jos et ole sen tyyppinen ihminen, päivät voivat olla pitkät.Ja sitten se tärkein. Jos lähdet täältä pois, saat vapauden. Vapauden valita tai olla valitsematta. Ja se on iso juttu se. Tavallaan siis meidän elinolot poikkeavat suuresti esim. omastasi.

Mutta se, että elämä on pausella. Tavallaan se kyllä on, juuri nyt ja tässä. Sillä jos täällä saat esim. idean, että haluat tehdä jotain,kuten minä tässä taannoin, joutuu siis odottamaan sen ajan kunnes on esim. kotimaassaan, jotta jokin asia edistyy.Täällä kun ne eivät edisty. Mutta sitten taas se opettaa suunnittelemaan ja organisoimaan. Ihan käytännön esimerkki.

Muuten en kyllä ajattele, että pausella oltaisiin. Elämää eletään kaikin tavoin ja kaikilla mausteilla. onneksi.

pikkujutut said...

Tiina, nyt vasta tässä vauhtiin päästiin :)Kukahan lienee se ihminen? Kyllä tässä välillä on hyvä pohtia elämän suuria kysymyksiä, jotta tietää tehneensä oikein, tai ainakin parhaalla mahdollisella tavalla juuri sen hetkisen tiedon perusteella. Hetken meinasi hyperventiloittaa mutta kyllä tämä taas tästä. Kiitos. Ja en muuten syö suklaata vaan mandariineja :)

Anonymous said...

Kuten ITSE sen niin täydellisesti sanoit:"...parhaalla mahdollisella tavalla juuri sen hetkisen tiedon perusteella..." ! Niin se vaan menee "ne mandariinit"; HYVÄT VALINNAT ! Mitä olet sieltä ja siellä saanut ? ELÄMÄSI ! Hyviä ja pahoja päiviä ; yhä vaan elämää ! Arkea ! Tylsyyttä ! Tavallisuutta ! Yhä vaan elämää ! Mutta HUIPPUA on se, että olette PERHE -- teidän PERHE ; yhdessä ! Sinä et olisi sinä ilman haasteita tai hankaluuksia ! Olet tehnyt VALINNAN ja aina voit tehdä uusia ! Sillä mennään ! t:Tiina

Jael said...

Kertomasi perusteella,siis ottaen huomioon kaikki arkipäivän vaikeudet teilläpäin,voinkin hyvin ymmärtää ystätäsi kommentin.Mutta kyllä sinäkin olet tuosta elämästä tuolla varmaankin saanut jotain,kokemuksia ,tuntemuksia.Kauniisiin kuviin ja hienoihin koruihin se ainakin on innostanut:)Tsemppihalit:)

Jael said...

Tuli mietittyä tätä hieman enemmän ja muistin ,että joskus mietin samoja kysymyksiä asuessani Venezuelassa.Kaikki oli silloin miehen työstä kiinni,missä oltiin ja miten kauan,ja oma elämäni joutui menemään sen mukaan.

Mine said...

Joku kokee elämänsä menneen ohi kotiäitinä, vaikka asuisi Suomessa. Istanbulissa on ollut näitä ystäviä, jotka ovat lähteneet, koska heille Istanbul on ollut se avovankila ja elämä alkaa jossakin muualla. "Oman elämä" voi hukkua julkkikselta ja diplomaatin rouvalta. Ihan missä maassa ja elämäntilanteessa tahansa. Moni elää koko elämänsä sitten ku:ssa näkemättä sitä mitä on ympärillä. Ja moni joka lähti "elämään elämäänsä" löysikin sen, että haikailee taas jonnekin toisaalle tai sinne josta lähti.

En tunne ystävääsi enkä tiedä asumisenne rajoitteita. Tunnistan vain tuon ylläolevan ja siksi muistutan itseäni: Eämä on tässä ja nyt. Minun sekä ennenkaikkea meidän yhteinen elämämme. Tämän päivän eväillä teen siitä parhaan mahdollisen aterian. Suurimmat vankilan seinät pystytetään minussa itsessäni, jos sallin sen. En halua sallia, vaan elää, nyt.

Anonymous said...

Vakavaan keskusteluun rohkenen lisätä, että torkkupeitto valmistuu huimaa (?) vauhtia ja uutta jo rohkenen suunnitella isommilla puikoilla + paksummalla langalla. Hitsi ! Eihän minusta vaan tule käsityöihmistä ? Ja nyt sorvin ääreen; sairaat kutsuvat...t:Tiina

pikkujutut said...

Tiina, siis nyt on sanottava, ettei minulla/meillä mitään hätää ole, pelkkää pohdintaa tämä tässä,kaikki on ihan hyvin :). Ja valintoja, niitähän tehdä joka hetki ja koko ajan.Isommassa ja pienemmässä mittakaavassa.

Yaelian, osuit nyt naulan kantaan. Suurin innoitus tämän blogin synnylle oli se, että elämä täällä alkoi päästä ihon alle ja ajattelin ryhtyä vastatoimiin.Etsiä niitä pieniä asioita arjesta ja muualta mitkä ovat kauniita ja hyviä.Ja samalla opettelen valokuvaamaan. No, välillä olen onnistunut ja välillä bloginkin läpi on tihkunut tämä ei niin välillä kiva arki.Mutta se on sitä elämää, positiivisella puolella enimmäkseen.

Ja tuo simun Venezuelassa viettämäsi aika on varmasti juuri sellaista mitä me elämme juuri nyt.Mutta vapaaehtoisestihan me tätä teemme :).

Mine, aivan totta. On ihan sama missä elää, elämä voi mennä ohi, keltä tahansa, missä elämän tilanteessa hyvänsä. Ja voi olla että ks.ystäväni sanoo vuoden kuluttua samat sanat jossain muualla kuin nyt täällä. Ja sillehän ei voi mitään.Toivoa voi, että jossain jokainen voi sanoa elävänsä elämää juuri nyt.

Omalta kohdalta voi sanoa sen, että olen oppinut suunnittelemaan ja kirjoittamaan muistiin asioita. Jos saa esim. jonkun idean käsitöiden saralla, etsin täältä, jos ei löydy, seuraavaksi yritetään netin kautta, sitten kotomaasta. Mutta mikään ei onnistu tässä ja nyt-periaatteella. Mutta ehkäpä niiden asioiden onkin tarpeen ensin jalostua :)

Olen aivan samaa mieltä noista henkisistä/psyykkisistä vankilan seinistä. Elämää on elettävä nyt. Mutta meillä , ja puhun nyt koko perheestä, tämä ympärillä oleva, tekee myös meille seiniä, joita on välillä hankala ylittää ja vaatii sinnikkyyttä.Esim. kahden vuoden yrittämisen, kyselyiden ja kaiken jälkeen, tytär pystyy pelaamaan koripalloa muiden ikäistensä tyttöjen kanssa. Ilman hänen uutteruuttaan ja ahkeruuttaan joukkuetta ei olisi mutta se vei sen 2v.

Eli tällä tahdoin nyt sanoa, että vaikka itse on valmis ja halukas elämään tässä ja nyt, voi joutua sen eteen tekemään hurjasti töitä ja se, välillä, on rankkaa.

pikkujutut said...

Tiina, no nyt veit kyllä sanat ja mandariinit :) Kun noin olet innostunut, teetkö meillekin yhden, valkoinen voisi olla oiva väri ja vähän palmikkoa mukaan kuvioon. Kiitos.

Mine said...

Sinä sen tiedät. Ja iloitsen, että jaksatte yrittää silti!

Tuli mieleen, että jos haluat, voisin yrittää täältäkin silloin tällöin jotakin postittaa esim. koruihin liittyen. Käyn joka tapauksessa oman projektini takia korukaupoissa ja jos sinulla on selkeitä asioita jota sieltä ei saa ja joita osaisin täältä hakea, niin voin laittaa tulemaan. Sillä varauksella, että postit toimii:). Jotta saisit ainakin tehdä ja luoda siellä ympäristön vankiloiden ulottumattomissa!

Virpi P. said...

Joku pitkään kokopäivätyössä pakertanut perheenäiti voi tuntea, että oma elämä on pitkällä pausella, kun paahtaa päivät aliresurssoidussa työpaikassa ja suorittaa vain pakolliset liikkeet kotona. Ehkä nykyisen elämäsi hyvät puolet ja varsinkin hedelmät huomaa vasta jälkeenpäin, kun joskus ehkä jatkat omaa uraasi kotimaassa.

Olet antanut paljon lapsillesi:)

pikkujutut said...

Mine, en tiedä tiedänkö mutta yritettävä on :). kiitos sinulle ihana tarjouksesta. Posti täällä kuuluu sarjaan kenties kenties ei. Perille tulee kyllä Suomesta lehdet mutta muuta ei uskalla edes kokeilla.
Minä tässä jo kehittelen sitä vaihtoehtoa, että lähdettäisiin reissuun tyhjien matkalaukkujen kera ja tultaisiin sinne :).

Katriina, on tässä elämässä, niinkuin jokaisessa omat puolensa, hyvät ja huonot.Periaatteessa olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, tuo ystävän heitto sai hetkeksi tasapainon järkkymään kunnes taas järki palasi. Mutta aina on hyvä hieman kyseenalaistaa ja miettiä asioita, edes hetken.

Mine said...

Kannatan! Tervetuloa:D.

Rva Pioni said...

Vähän samasta näkökulmasta kuin Katriina tulin sanomaan, että puolivaloilla voi mennä kotomaassa milloin vain, kun odottaa lasta, kun lapsi on pieni, kun lapsi on iso, kun ei saa lasta, kun etsii työtä, kun odottaa pääsyä eläkkeelle...
Vastavirtaan voi myös mennä halutessaan ja omasta valinnasta kaiken kulutuksen, hössötyksen, pätemisen ja pyrkyryyden keskellä. Minä teen niin. Ehkä siksi katselen maailmaa myös hieman sivusta, vaikka kotomaassa porskutankin. Ehkä jossain mielessä sama on näkökulmasi, kun olet siellä kaukana, hieman sivussa tästä.

Minä yhä aina haikailen, kun en koskaan uskaltanut lähteä minnekään täältä. Yhä haikailen huonoa kielitaitoa, vieraita kulttuureja. Kaiho jää, kun jossain pääsen käymään, vaikka kompaktiin pikku kotiin onkin niin hyvä tulla.

Kaikesta hyvästä arjesta huolimatta minä ainakin välillä myönnän tarvitsevani kellukkeita...
jos vaikka erän valoa keskellä talvea.
Voi hyvin, pidä hetki kellukkeita, riisu sitten pois, kun tuntuu että kellut ilman niitä.(Suolainen vesi muuten kelluttaa niin vallan mainiosti, paremmin kuin makea:)