23.5.11

awakening

Mikä aamu.
Viimeistään tai oikeastaan jo siinä vaiheessa kun näimme auton tekevän u-käännöstä liikenneympyrässä ( ei suinkaan ajaen ympyrää ympäri), olisi pitänyt palata kotiin, sulkea ovi ja mennä peiton alle.
Jotkut päivät ovat näemmä tälläisiä, mitkä voisi joko pikakelata iltaan tai kelata uudelleen aamuherätykseen.

Viimeinen niitti kohdallani oli se, että eiliset juoksukuvat eivät suinkaan saaneet hymyä huulille, vaikka kuvissa vielä naurattikin, jopa maalissa. Tähän aamuun saakka olen huijannut itseäni sillä kuvitelmalla, että vallitsevat sukugeenini tulevat keski-eurooppalaisesta sukuhaarasta. Tarkoittaen siis sitä, että olen hoikkavartinen. No, totuus paljastui miehen ottamista kuvista eilen. Kyllä nämä vallitsevat geenit taitavat sittenkin tulla jostain karjalaisista perämetsistä.  Paksut pohkeet, vielä paksummat reidet ja tuo keskikohta, huh. Sivumakkaratkin ovat eri kokoiset, mutta siitä voi syyttää kirurgia. Leikkauksessa  vedettiin nahkaa kiinni vain toiselta puolelta. Lisänä lyhyet jalat ja pitkä selkä. Allitkin heiluvat tätä nykyä. Matami mi matami.

Mutta nyt selvisi sekin miksi pidän niin paljon maatuskoista, tunikoista, kerrospukeutumisesta. Yksi on geeneissä, toiset piilottavat. Olikohan tässä tarpeeksi ainesta loppuelämän uudelleen suunnitteluun, ainakin ruokavalion (ja liikunnankin) osalta.

11 comments:

piilomaja said...

Maatuska-, tunika- ja kerrospukeutumisosuus nauratti.

Sen sijaan se ei ole naurunasia ellei ole kehossaan ns. kotonaan. Tuntemus voi tulla peilin kautta (tai valokuvista....) ja/tai yksinkertaisesti tuntua. Ihan samanlainenkin kroppa voi yhdelle "kantajalleen" olla suuri ilo, toiselle "taakka" ja ärsytyksen aihe.

Kauhean usein sanotaan että pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Osittain olen samaa mieltä: jos sinulla on lyhyet jalat ja pitkä selkä (esimerkiksi) niin sitten on, eikä niille kyllä voi mitään. Että tavallaan parasta tietysti jos voi hyväksyä asian.

Sen sijaan on sitä muuta, sellaista jolle ainakin voi yrittää jotakin tehdä. Viimeinen tikki sen "jonkun" tekemiseksi on kirjoituksen perusteella sulle tullut;-)

Niin että en ihan aina sulata sitä että pitäisi vaan hyväksyä itsensä, olla välittämättä ja jotkut korostavat jopa että mitäs kaiken tuollaisen väliä, pääasia kun on terve.

Toivon että keksit keinon päästä uudelleen sinuiksi maallisen kantamuksesi kanssa!

pikkujutut said...

Piilomaja, tämä ei ole ihan eilisen juttu vaan on ollut tässä pinnalla jo hetken.viimeinen tikki oli ne kuvat, järkyttävää katseltavaa. Mentaalisesti olen varmaan 5-10 kg kevyempi mitä todellisuus kertoo..

Syksyisen leikkauksen jälkeen olinkin ihan ok vedossa ja kiloissa, nyt on jotain tässä keväällä tapahtunut negatiiviseen suuntaan enkä edes oikein tajua mitä.

Samaa mieltä, rakenteellisille asioille kropassa ei voi mitään, lyhyet jalat on ja pysyy ja niiden kanssa voi elääkin.:)Silloin voi yrittää häivyttää asiaa vaatteilla.Tosin tuskin nuo käärityt lahkeet siinäkään mitään auttaa :)Joskus mukavuus menee edelle.

En minäkään sulata tuota pääasia että on terve- juttua.Tavallaan se on myös hyvä tekosyy. Jos nyt antaisin asian olla, kohta vastassa on ties miten monta kiloa ylipainoa ja sitten varmasti tulee jo muitakin ongelmia. Jotain on siis tehtävä jo nyt, ei sitten kun keho ja kroppa huutaa tuskaansa. ikäkään ei asiassa auta.

Suunnitelmat pyörivät, mitään ihmeitä ei aiota eikä ala uusi elämä tai mistäs sen tietää tässä vaiheessa.Kiitoksia komppauksesta!!

Lissu said...

Jahas, vai matami! Kuulehan , sinà mahtuisit kaksi-kolme kertaa minun vaatteisiini. Kokeillaankos joskus? Mutta kun minà tykkààn hyvàstà ruoasta ja juomasta, mutta en juoksemisesta.

piilomaja said...

Anteeksi kun huutelen väliin taas mutta Lissun kommenttiin liittyen: ajattelen että ei se että on paljon isompiakin ihmisiä poista jonkun ihmisen omaa pahanolon tunnetta tai "epäviihtyvyyttä" juuri siinä omassa vartalossaan mikä hänellä on. Ja tuon painon tilalla voisi olla tietysti jokin muukin asia mihin joku on itsessään tyytymätön.

Minusta se mitä sanot, pikkujutut, eli juuri tuo että on "mentaalisesti" jotakin erilaista kuin on oikeasti on tärkeä ottaa huomioon ja käsittelyyn. Ja sinun kohdallasi joku 5-10 kiloa ei ole varmaan ylivoimainen homma kadottaa eikä myöskään ole mitenkään epärealistinen tai vääristynyt juttu (jos vertaa vaikka johonkin joka painaa 50 kiloa ja toivoisi painavansa 40...).

Mulle tulee se "vieras" olo jo aika pienestä. Se voi tulla jo vääristä vaatteistakin mutta se nyt on aivan helppo muuttaa;-)
Se voi tulla tyhmästä tukkamallista, väärästä huulipunan väristä silloin kun sellaista on, moneta jutusta. Se voi tulla siitä että on 3 kiloa enemmän kuin puoli vuotta sitten. Tiedän että monen mielestä kaikki tällainen tai edes tállaisten juttujen ajattelu ("kunhan vaan on terve";-)) on turhuutta mutta mulla vaikuttaa voimakkaasti omaan hyvään oloon - ja sitä kautta vaikka mihin.

pikkujutut said...

Lissu, no ehkä 1 1/2 kertaisesti :) Nyt kehossa on sellaista löllyvää mistä en tykkää ollenkaan... Mutta hei, sinä et näytäkään entiseltä DDR:n kiekonheittäjältä -siltä minusta tuntuu ja miltä mielestäni näytän juuri nyt :). Treffit kesällä niin voin todistaa tämän ?

Piilomaja, huutele vain..Osittain Lissu on oikeassa, en nyt vallan liian iso ole ja tavallaan se kyllä nyt lohdutti mutta juuri nyt ne ylimääräiset löllyvät on se asia mihin en ole tyytyväinen ja eivät päästä otteestaan. Mutta ymmärrän pointtisi, ei se lohduta pitkän päälle.

Epärealistinen en ole, se 5-10 kg pudotus olisi hyvä tehdä nyt eikä sitten kun on enemmän kannettavaa. Sinällään en usko että painonpudotus tois onnen tai autuuden mutta ehkä pää ja keho olisivat tasapainossa paremmin. Ja silloinhan se vaikuttaa ihan kaikkeen.

Voi, tuo on totta, joskus siihen, siis hyvään oloon, riitttää niin vähän mutta ei se turhuutta ole, jos nämä asiat vaikuttavat omaan hyvään oloon. On päiviä jolloin ne itsellä eivät vaikuta niinkään mutta sitten on päiviä, että kaiken pitää olla just ja millilleen.

mizyéna said...

Ennen kuin tekstin olin jo sitä mieltä, että tuo kuva kyllä vääristää sun kokoa. Ainahan kuvissa näyttää isommilta ja tuo kuvakulma ja muhkeat vaatteet vielä enemmän. Minusta sä olet ainakin luonnossa tosi sirpakka tapaus :)) Vaan ymmärrän toki pointin ja nuo Piilomajankin kommentit.

Kivat vaatteet muuten!!

Maria said...

Voi ymmärrän ymmärrän!!Kuopuksen syntymän jälkeen menin töihin n 1.5 v synnytyksestä- ja ystävällinen uusi sijainen kysyi koska saan seitsemänteni:D hitto kun heräsin!Sen jälkeen aloin kävellä,juosta ja palata takaisin omaan olooni ,jonka olin monen raskauden aikana ja jälkeen tavallaan kadottanut.Tuo tunne että "ei ole oikeasti se mikä on oikeasti"auttoi mua matkalla aikalailla kevyempään nykytilaani-ja liikkuminen se tuli ja jäi omiksi hetkiksi -ei helpompaa kuin heittää lenkkarit jalkaan ja heipat ovelta ja poistua takavasempaan-
tunikoista pidän edelleen itsekin oikeastaan pidän aina-mutta kun eksyn (eilenkin eksyin koko numero 42-ja eteenpäin tytöt nappaavat muutaman numeron pienempien luo ja välillä lasten kokoihinkin =mä olen pätkä 155cm..Ja syön mitä haluan -myös herkkuja:DD mutta liikun sitten lisää...
Voimaa ja iloa omaan oloosi ja taas ajattelin olisitpa lähellä hakisin lenkille mukaan♥..)

Anonymous said...

Höpö, höpö sinulle ! Sinä ET ole edes pullea saati sitten lihava ! Et ole edes koskaan ollut ! Joten höpö, höpö vielä kerran ! Lopeta peiliin katsominen ja mieti, kuinka voit ? Hyvin ? Joten kaikki on ok ! Minusta aikuisten naisten pitää olla todella varovaisia noissa paino yms. hömpötyksissä; kotona on teillä niin kuin meilläkin nuoria naisen alkuja kasvamassa ja kuulemassa ! Viime aikoina vo:lla on käynyt kolme tyttöä, joista jokainen painaa 40-42kg... Siinä miettimistä "meille pullukoille" ! t: Tiina

pikkujutut said...

Mizyena, eihän tässä varmaan ylipainoisia olla, ainakaan pahasti mutta se on tuo löllyvä lihas mikä ei sovi omaan ajatukseen.Vaatteet ovat kuvassa todellakin isot mutta mukavuus ennenkaikkea. Ja yllätys, yllätys, farkkuja lukuunottamatta vaatteet tästä meidän kaupunkipahasesta :) Niin ja jos katsot edellistä postausta, viimeinen kuva,nro:lla 21. Tosin sekin kuva on huono.

Maria, lenkkikumppania kaivataankin :).. Juuri kun olen saanut sen normaalin 3 kk:n vastakummun pois, hoksaan lantion, reisien ja pohkeiden paksuuden...Vaa'alla en ole käynyt sitten pikkumiehen syntymän, joten painoista en tiedä..

Ja minulle ei riitä pelkkä juokseminen, täytyy saada jotain lihaskuntoonkin vaikuttavaa mukaan. Jooga on minule hyvä, tosin se on ollut nyt hyvin vähäistä.Circuit on nyt mielessä. Ja sama ongelma on, ostan liian isoja vaatteita vaikka pienemmätkin menisi, pätkänä ollaan täälläkin 162 cm..

Tiina, kaikki on ok, mutta haluaisin kiinteytyä, saada nuo löllyvät pois. Ainoa keino siihen on katsoa mitä syö ja tehdä harjoitteita eri lailla.

Tästä asiasta en ole puhunut muualla kuin täällä, enkä aio siitä mitään edes mainita kotona lasten kuullen juuri sattuneesta syystä. Ja hei, nuorempana olin tukeva jossain kohden, voin näyttää valokuvia muistin virkistämiseksi. :)

Anonymous said...

Jeps ! Koko talvi on vahdittu 14-vuotiaan syömisiä ja painoa. Hänen hyvällä ystävällä on todella vaikea ja pitkään kestänyt syömishäiriö; se tauti "tarttuu" noissa piireissä niin kovin helposti. Terveydenhoitaja sanoi viikko sitten lapselle, että olet PYÖRISTYNYT ja tänä aamuna viimeksi hänellä oli liian pullea kaulan seutu... Ymmärtänet, että vähän kiihdyin ?

Lapsille terveisiä - trampoliini vai tramboliini (?) on pihaan juuri viritetty ! t: Tiina

pikkujutut said...

Tiina,jep, kartalla ollaan ja ymmärrän. Th oli sitten valinnut viisaat ja kannustavat sanat tukeakseen. Jaksamista.

Trampoliini sopii meille, kohta tullaan testaamaan.