23.2.11

shame on



It isn't that I'm not
a people person, 
I'm just not 
a stupid people person.

Piilopottuilu. Syrjäyttäminen. 
Ylenkatsominen. Sabotointi. 
Kiusanteko. Salailu. Vihamielisyys.
Selkään puukottaminen.

Miten aikuiset ihmiset kehtaavat käyttäytyä noin huonosti ?

6 comments:

SaaraBee said...

Samoja olen minäkin joutunut miettimään. Ihminen on pohjimmiltaan aika ilkeä ja itsekäs. Jos jollakin on ongelma, niin asioista voisi puhua suoraa. Ei näytä kaikilta onnistuvan.

Maria said...

Nytpä laitoit aika haasteen!
Mutta kaikesta huolimatta haluaisin kaiken kökönkin keskellä uskoa että suurimmaksi osaksi ihmiset toimii niinkuin ne toivoisivat itselleen tehtävän-pakko myöntää että esim eilen jouduin kuuntelemaan aika "p":t' isän hoivakodin johtajan ns kootut selitykset sarjassa taas kerran.
Lämpöinen ilta-ajatus uskomattoman kirpeästä pakkasesta
maria

pikkujutut said...

Vihreät niityt, minä tahdon niin uskoa, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, ei ilkeä mutta nyt tässä on joutunut oikeasti miettimään sitä että olenko ollut pumpulissa. Silti en tahdo luopua ajatuksestani vaikka taistelisin tuulimyllyjä vastaan.

Enkä myöskään ymmärrä tuo ettei suoraan voi puhua. Mutta toisaalta, jos jollakulla on ongelma, enkä minä tiedä mikä, sehän ei silloin ole minun ongelma kun en tiedä mikä mättää. Tietysti helpommin sanottu kuin tehty.Positiivisesti itsekäs saa olla :). Tsemppiä sinne roppakaupalla.Ja jos mahdollista, hanki käsiisi tuo Keltikangas-Järvisen kirja Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Siinä on näitä asioita käsitelty hyvin. Olen vasta alussa mutta jo nyt huomaan nyökytteleväni ja harrastavani keittiöpsykologiaa :).

Maria, pakko heittää ilmoille,kun mies kohtaa uupuu näihin minun moraalisaarnoihin, jotka pitäisi heittää ihan eri foorumissa kuin kotona :).

Äsh, onpa tosi ikävää. Kootut selitykset ovat oma lukunsa. Tsemppiä! Tuskin kukaan haluaa itseään kohdeltavan huonosti mutta jostain kumpuaa se tarve, että toista saa kohdella miten sattuu, ja etenkin huonosti.Kehittelen täällä strategioita muuttaa tilannetta..high hopes, big dreams ja kohta tullaan lujaa alas..

Jael said...

Luettelit tuossa joukon inhoittavia ihmisen ominaisuuksia,joita mielelläään välttelisi mutta aina välillä sellaisia tulee vastaan. Tsemppiä! Minäkin (haluan)uskoa että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta sitten siellä joukossa on kuitenkin välillä sellaisia mätämunia.

Kirjailijatar said...

Todella kurjaa, että olet joutunut tuollaisen törtön tai monta sellaista kohtaamaan. Jos minä kohtaan oikeasti ilkeän ihmisen, menen kuoreeni miettimään. Se on jotenkin niin hämmästyttävää ja epätavallista, etten osaa suhtautua. Ikinä en osaa sanoa kipakasti vastaan ja se potuttaa.

pikkujutut said...

Yaelian , meidän kansainvälinen (nais)porukka on tosi pieni ja jyvät erottuu akanoista helposti.Itse olen säästynyt, ainakin julkiselta kiusaamiselta mutta mitä selän takana tapahtuu, ken tietää. Nyt on yksi meistä tavallaan pulautettu ulos joukosta ja en tykkää yhtään ja aionkin tehdä jotain...

Kirjailijatar, se mikä itseänikin nyt rassaa, että olen niin vihainen joidenkin käytöksestä etten saa sanotuksi mitään mutta kerään hermoni ja sanoa pamautan, jos muuten tilanne ei laukea.