5.5.10

how do you spell...


..... word boring ? F-O-O-T-B-A-L-L .

*
Etelä-Afrikka isännöi tänä kesänä jalkapallon MM-kisoja. Kisat alkavat 10.kesäkuuta ja kestävät kuukauden. Lasten koulussa ylemmillä luokilla on lukuvuoden päättyessä loppukokeet kolmena eri päivänä.

Ei ihan heti uskoisi, että näillä kahdella yllämainitulla asialla olisi mitään yhteistä mutta kun on. Kiitos MM-kisojen koulun kevätlukukauden loppuohjelma on täysin muuttunut. Loppukokeet on siirretty kolmella päivällä eteenpäin, yläluokkien valmistujaiset juhlitaan jo ennen tuloksia, alempien luokkien ohjelma muuttui myös, samoin kuin päiväkodin. Ja miksikö ? Syy on perin, sanoisinko, fanaattinen. Sen sijaan, että yläluokkien oppilaat, varsinkin pojat, keskittyisivät lukemiseen ja nukkumiseen, katsovat he ....jalkapalloa!

Koulu on ystävällinen ja tulee vastaan muuttaen suunnitelmat. Samalla myös aikaistaa kesäloman alkua. Tässä kohden eräällä expat-äidillä alkoi verenpaine kohota, sillä juuri päivää ennen oli varattu työllä ja tuskalla lentoliput kesälomalle, sen vanhan suunnitelman mukaisesti.

Eihän kolme viikkoa mikään pitkä aika ole, mutta jos ainoana asiana on odottaa lentoa lomalle, se on merestä, auringosta ja rannasta huolimatta todella pitkä aika. Varsinkin kun meduusatkin ennättävät jo ilmestyä mereen.

Onneksi liput saatiin aikaistettua ja 3,5 kuukauden loma odottaa. Lopulta nauratti, kun kuulin, että sisällissodan aikana tässä maassa oli julistettu tulitauko kuukaudeksi... jalkapallon MM-kisojen ajaksi.


(PS.Pahoittelut sähläyksestä valokuvien kanssa).

8 comments:

Merja said...

Ensimmäisestä lauseesta täysin samaa mieltä :)

Hyvänen aika. Että siellä tosiaan ollaan noin fanaattisia jostain urheilusta.

pikkujutut said...

Merja, näkisitpä vain..Tällä hetkellä autoja väritetään oman suosikkijoukkueen väreihin, ainakin liput liehuu jo nyt. Kunhan matsit alkavat, ei niitä itse tarvitse katsoa, kuunnellaan vaan illalla mopoautokulkue ja nähdään minkä maan lippu liehuu, siinä voittaja. Ja Libanonhan ei ole pelaamassa, mutta libanonilaisia on joka puolella :).

Jael said...

Itse aikoinaan teininä pelasin jonkun aikaa futista .....Mutta samaa mieltä nyt,boring!
Aika uskomatonta,että jalkapallon vuoksi muutetaan koulunkin ohjelmia!

pikkujutut said...

Yaelian, älä muuta sano, boring...vaikka molemmat lapset kyllä tykkäävät pelata :). Huvittavaa mutta ah, niin tyypillistä. Missään muualla päin maailmaa tuskin näin tehtäisiin.

Sateenkaari said...

Taalla meillakin ollaan fanaattisia,mutta ei sentaan noin paljon,etta koulujen oppiohjelma vaihdettaisiin.
Vasyneita oppilaita kylla varmaan on koulussa taalla,ja moni lintsaakin.

pikkujutut said...

Sateenkaari, 4 vuotta sitten vastaavanaajankohtana poikien tulokset lopukokeissa romahti täysin. Välttääkseen tätä (ja koulun keskiarvon tippumista) kokeet järjestetään matsipäivinä eli kokeet aamulla, illalla ottelu.
Minua vaan naurattaa:)

Pikkusisko said...

Kaikkea sitä kuuleekin, mutta hyvä että saitte liput vaihdettua!

pikkujutut said...

Pikkusisko, täytyi kyllä ensin tarkistaa koululta että olinko kuullut ja ymmärtänyt vallan oikein.