Aamuyöllä, kello neljän aikaan on vielä pimeää.Uni karkaa silmistä, kiinni en saa.
Kuuntelen hengitystä, uloshengityksen viimeistä vingahdusta.
Sängyssä ei ole enää tilaa.
Moskeijasta kuuluu kutsu aamurukoukseen.
Luen uutisia viime viikolta, luen käyttöohjeita.
Aamu sarastaa, puhelin soittaa herätyksensä.
Sängyistä kömpii ylös väsynyttä väkeä, yhden kahvikuppi on jo viilentynyt.
Laatikko on avattu, paketti avattu.
Pikkumies hengittää syvään sisään.
Muutaman minuutin kuluttua on helpompi hengittää.
Nyt voisi olla kauneusunien aika.
6 comments:
Mä olen melkein joka päivä ottanut kauneusunet kun jää aina yöunet lyhyeksi koska en malta iltaisin ajoissa nukkumaan :D
Mä herään mieheni kuorsaukseen - enkä saa enää unta. En tiedä kumpaa kuuntelisin mieluummin - sairasta lasta vai kuorsaavaa miestäni :-)
Minä otan kauneusunet lähes aina vapaapäivinä. Kesällä en raski tulla sisälle, joten yritän ottaa nokoset ulkona.
Onkos pikkumies pikku potilas? Minò tykkààn siestasta. On kuin saisi kaksi pàivàà yhden sijasta.
Voi, valvominen voi olla mukavaa tai ikävää. Riippuen siitä, mikä on olotila ja seuraavan päivän ohjelma. Joskus on mukavaa olla ainoana hereillä.
Mizyena, minen kerkii nukkumaan päivällä vaikka tareeseen tulisi, onnekas olet.
_hoya_, mies voi kuorsata rauhassa, en kuule mutta sairas lapsi-en nuku.Varsinkaan jos herätys tulee keskellä yötä.
Pikkusisko, sinäkin, onnekaita torkkujia. Onko sinulla riippumatto?
Lissu, oli potilas mutta astmapiippu helpotti olon ensimmäisen puhalluksen jälkeen.Nyt henki kulkee paremmin.
Kirjailijatar, nimenomaan, kun tietää ja vapaaehtoisesti valvoo, ei hätää mutta tälläiset yllätykset vähän sotkevat.
Post a Comment