16.3.10

no words but just body language

Aamulenkin jälkeen menin ostamaan päivän vihannekset ja hedelmät.
Mansikoita, omenoita, perunaa,porkkanaa.
Yhteensä 9,000 paikallista. Annan 20,000 myyjälle.
Palauttaa 1,000. Odotan.
Selitellen etsii puuttuvan 10,000.
Käy hakemassa kimpun minttua anteeksipyynnöksi.

Katsekontakti myyjään katosi saman tien kun olin rahan antanut.
Katseen väistelyä, kumara pää. Tilanne korjaantui hänen osaltaan,
kun mintut olivat pussissani.
Ryhti suoreni muttei katsekontaktia edelleenkään.

Tässä taisi olla tämän viikon kehon kielen oppitunti käytännössä.

11 comments:

Vilijonkka said...

Öllöä. Onko tuo yleistäkin ulkkareita kohtaan?

Pariisissa mulle kävi kerran ruokakaupassa niin, että maksoin 50 euron setelillä hieman yli kympin ostokset ja kassaneiti antoi tyynesti takaisin kahdesta kympistä. Enkä saanut rahojani, vaikka kuinka selitin. Enkä muuten tainnut saada katsekontaktiakaan, nyt kun sanot. Välttelin sitten sitä kauppaa jatkossa, vaikka kodin lähellä olikin.

Kiinassa ovat kauhean tarkkoja. Jos vahingossa antaa yaninkin (10 senttiä) liikaa, niin aina palauttavat hämillään. Ja tippiähän täällä ei tunneta ollenkaan!

Kirjailijatar said...

Ihmettelen, kuinka harvoin olen itse asiassa tullut höynäytetyksi reissussa, vaikka taidan olla aika naivi.

No, kerran taksikuski on kyllä iloisesti laskuttanut yli tariffien. Näytti summan radiosta, se oli vallan kanavan numero, eikä taksimittari! Tuon kerran jälkeen olen kyllä ollut vähän enemmän varuillani.

Ja voihan se olla, että minua on huijattu monta kertaa, mutten ole huomannut.

Virpi P. said...

Ruumiinkieltä on kiva seurata silloin kun ei ole itse se tyrivä osapuoli. Katsekontaktin puuttuminen saa heti epäilemään vilunkia. Minua on varmaan myös höynäytetty, kun en laske kolikoita ja olen muutenkin niin sinisilmäinen.

Lissu said...

Toisten petkuttaminen on saapasmaassa oikeastaan hyve. Onhan tààllà esimerkkinà itse Suuri Petkuttaja.

Pikkusisko said...

Minäkin olen kyllä etenkin kolikoiden suhteen hyvä petkutettava...

anumorchy said...

Onneksi oli huono valehtelija. Vai oletko oppinut kantapaan kautta olemaan tarkkana?

pikkujutut said...

Vilijonkka, samaa kaikille, niin paikallisille kuin expateille.Hinnat kannattaa olla tiedossa kun vihanneksia ostelee, muuten surutta heittävät hintoja yläkanttiin.

Tylyä meno on Ranskassakin, ohohoh.

Kirjailijatar,loisto ajatus taksikuskilta, pakko näin sanoa :).On minuakin huijattu, ihan varmasti.

Katriina, minä voin istua vaikka päivän kahvilassa ja seurata ihmisten kehon/ruumiinkieltä. Jännää se on.

Lissu, sinäpä sen sanoit, hyve se on. Teidän pieni suuri mies on ihan oma lukunsa.

Pikkusisko, täällä ei oikeastaan pelata kuin isoilla rahoilla :).

Anu, kantapään varmaan ja kokemuksen. Eikä ollut ensimmäinen kerta tämän tyypin kohdalla.Muistin aamulla miksi en häneltä enää ostanutkaan.Mutta uusi mahdollisuus on toki taas annettava,jos meinaan ruokaa haluaa syödä.

Merja said...

Hupsista. Olis näköjään parempi olla sitten pienten rahojen kanssa liikenteessä. Muakin on joskus yritetty huijata jossain, reissussa, nimenomaan vaihtorahojen kanssa. En vaan muista missä..

mizyéna said...

Mulle tuli tuosta katsekontaktin välttelystä ihan muuta mieleen. Nimittäin meillä päin miesmyyjät eivät yleensä edes anna rahasta takaisin naiselle käteen vaan rahat vaihdetaan tiskin kautta, katsekontaktia vältettään samoin kun koskettamista ja muutenkin hoidetaan sekä puhutaan vain pakolliset jutut. Ja kaikki siis uskonnollisesta syystä.


Aika harvoin, tietääkseni, mua on yritetty täällä höynäyttää mutta pari viikkoa sitten turistialueella lapset halusivat jotain tikkaria ja pillimehua kaupasta ja loppusumma oli kymmenen kertaa normaalia isompi. Kyselin sitten joka tuotteen yksittäistä hintaa ja kaikki oli ihan ylikanttiin, jolloin ilmoitin etten ole mikään turisti ja tiedän tasan tarkkaan mitä nämä oikeasti maksaa ja kävelin kaupasta ulos ostamatta mitään.

pikkujutut said...

Merja, olin jo käynyt kaupassa ja jäljellä oli ainostaan yksi seteli.Yleensä pidänkin pieniä setelitä mukanani, nyt ei vaan ollut niitä.

Mizyena, kertomasi mukaista tapahtuu täälläkin, tietyissä kaupoissa ja se on ihan ok.Toisessa suuressa marketissa jopa naiskassat tekevät samalla tavalla.On melkein ihme jos joku esim. antaa rahat suoraan käteen.Tason kautta yleisimmin.

Tällä kertaa katsekontaktin välttäminen alkoi vasta kun olin maksamassa.Sitä ennen oli puhuttu ja höpisty yhtä sun toista.Samainen tyyppi on yrittänyt tätä aiemminkin, siksi lopetin siellä käymisen.

Hyvä sinä! Toivottavasti löysitte oikean hintaiset mehut.

Jael said...

Aika kiusallista tuollainen.Ja törkeää,sillä teki sen varmasti tahallaan.Mutta onneksi olet tarkkana.....