26.2.13

it's up to you...

Joskus toiset kirjoittavat sen auki, mitä itse ei sanoiksi saa.
Tämä.

5 comments:

Yaelian said...

Totta,noinhan se on:)

Anonymous said...

Ihan ok, kunhan tästä ei tule "lyödään lyötyä"- kerho. Ihmisillä on jo ihan neuropsykologisesti, aivofysiogian tasolla hyvin erilaiset lähtökohdat kestää psyykkistä stressiä. Jollekin on paljon, paljon haasteellisempaa "valita onnellisuus" kuin jollekin toiselle slloin kuin elämä murjoo.

Toki kolumnin markkinoima asenne on ihan jees, mutta haistan tässä kyllä vaaran siihen, että tämä oikeuttaa jättämään ne heikommat, "ruikuttajat ja valittajat" oman onnensa nojaan.

Vähän sama kun jossain vaiheessa niin kovin korostettiin syöpäpotilaan "asennetta ja mielialaa". Minusta on aika karua ja julmaa, että ihmisille asetetaan hirveät paineet olla aina iloinen ja onnellinen. Joku tuossa tökkii.

Itse olen kyllä useimmiten aika positiivinen ihminen, mutta luulen, että siinä on kyseessä paljon myös onnellisia sattumia - ihan jo geneettisellä tasolla - eikä se, että minä olen niiiin mahtavan henkistynyt ja korkealle ihmisyyden tasolle päässyt "valitsen onnen"- tyyppi.

No, ehkä mulle nousi näin voimakas vastareaktio, kun tätä kolumnia on niin kovasti hypetetty Facebookissa. Pikkusen yksinkertaiset eväät minusta tällä kolumnistilla repussaan...

Lempi Sveitsistä

pikkujutut said...

Yaelian, :).

Lempi, piti aivan käydä lukemassa se kolumni uudelleen, jotta se avautuisi uudemman kerran. Mutta en löytänyt sieltä lyödään lyötyä-asennetta.Enkä myöskään sitä, että ne, jotka todella tarvitsevat lääketieteellistä/hoitotieteellistä apua ja tukea jäisivät sitä paitsi.

Enemmän tämä minusta oli maijamattimeikäläisen arjen eloa,miten ja millä asenteella siihen suhtautua. Suomessa ihmisillä on asiat kuitenkin suhteellisen hyvin mutta jestas, että täällä näkee hapannaamoja lähes jokaisella kerralla kun ovesta ulos menee, joskus jo siinä eteisessä kun peiliin katsoo. Mutta entäs jos ajattelee sen, niinkuin kolumnistikin sen sanoi, kaikki on hyvin, ei hätää, niin ehkäpä se hapannaamakin hieman tasoittuu.On huomattavasti mukavampaa itselläkin, kun olotila on siellä positiivisuuden puolella sen sijaan, että kaikki ottaa pattiin ja koko ajan. Nuo auttavat ajatukset, päästä irti, ole kiitollinen,anna anteeksi, hyväksy se, ettei kaikkeen voi vaikuttaa, ovat olleet myös omat auttavat ajatukset. Enkä usko olevani mitenkään valaistunut. Enkä tiedä omasta geneettisyydestäni, ehkä tämä on elämänkoulun tuotos. Ja ehkä sen tajuaminen, ettei sitä onnea itselle tuo kukaan muu kuin minä itse ja silloin se on se asenne, millä minä maailmaa katselen ja miten sen tuomat jutut otan vastaan, mikä ratkaisee.Voi olla, että olen väärässäkin.

En tiedä saitko siitä langanpäästä kiinni millä pyrin aukomaan tätä omaa ajatustani.Nyt tsekkaan FB, ja katson mitä siellä aiheesta puhutaan.

Katriina said...

Kyllä tuo niin totta on. Usein jään hautomaan ikävää fiilistä jostakin ja siinä märehtiessä paha olo vain voimistuu. Onneksi tunnistan senjo nykyään ja päättäväisesti käännän katseeni kivoihin asioihin. Uskon jopa sen suupielten vääntämisen hymyyn, se tosiaan auttaa.

Suuret surut ja muut on sitten eri juttu, mutta arjessa toimii.

pikkujutut said...

Katriina, arjessa nimenomaan, suuret surut ja muut ovat asia erikseen.