15.11.11

that was it

Ystävä sanoi eilen, että maaliskuussa he lähtevät, kokonaan pois. Hän ja lapset.
Eihän tämä yllätys ollut, onhan tästä puhuttu monet kerrat.

Olemme tunteneet toisemme jo alusta alkaen, yhden lapsen perheet ovat kasvaneet
kahden ja neljän lapsen perheiksi.
Lapsemme ovat kavereita keskenään.
Olemme vaihtaneet kokemuksia ja ajatuksia vauva-, taapero- ja kouluikäisistä.
Monessa asiassa olemme olleet samoilla linjoilla.

Ja se kaikki muu...

Että jo maaliskuussa.
Sehän on ihan niinkuin kohta.
Melkein ylihuomenna.


*****
(ps:Kuvat eivät ole sattumaa. Aikoinaan kiersimme ystävän kanssa varmaan kaikki kaupungin vapailla markkinoilla olevat talot ja asunnot etsien heille kotia. Kurkistimme parvekkeilta alas, tutkimme keittiöt, komerot, suihkut. Ja löytyihän niitä asuntoja, useampia. Heille ja muillekin asuttavaksi.)

5 comments:

Yaelian said...

Kurjaa,tuollainen on minullekin tuttua,koska olen asunut eri maissa.Ystävät (tai itse) muuttavat muualle ja jää ikävä..Tsemppejä!
Kiva katsoa muiden parvekkeita!

Mine said...

Justiinsa niin. Ulkosuomalaisuuden surkein puoli on jäähyväiset. Niitä on liikaa, liian usein, liian monta. Lapsiin se erityisesti jättää jälkensä. Tulevat varovaiseksi. Kannattaako tähän enää kiintyä, kun kuitenkin kohta lähtee? Ikävän kanssa joutuu elämään liiaksi asti ja käsitelemään eron tuomia tunteita.

Onneksi meillä on toisemme. Tässä perheessä pysytään, se on luvattu papin, toistemme ja lasten edessä. Myötä ja vastamäissä. Ellei kuolema sitten korjaa...

Anonymous said...

Kuulostaa surulliselta ?! t: Tiina

11.12.11 klo.14.00 tarjoamme joulupuuroa + torttukahvit teinien syntymäpäivien kunniaksi ; tervetuloa ! Ajattele: 15 ja 18 ?!

pikkujutut said...

Yaelian, niinpä, ei kivaa kenellekään. ja toisten lähtö ei tunnu missään, ja no, toisten sitten enemmän.

Mine, ehkäpä se on kaikkien ekspattien ongelma, riippumatta maasta. Minäkin oeln miettinyt miten nämä lähdöt vaikuttavat lapsiin mutta onneksi on ollut mahdollista myös näyttää, että toisia voi nähdä uudelleen. Meilläkin on nyt kyläpaikka Kanadassa :).

Perheen tämä kiinteyttää omaksi tiiviiksi pakaksi, kyllä.

Tiina, surullista ja surullista, hassua ettei näitä sitten jäädä suremaan vaan elämä taas jatkuu.Kuulostaa kylmältä muttei se sitä ole.
Kiitos kutsusta. Katsotaan pääsemmekö juhliin. Mutta jokatapauksessa isoja nuo vasta kävelemään oppineet ovat..huh huh. Tarkoittaako tämä sitä että me olemme vanhoja ?

Anonymous said...

Muistatko, kun kohta 18-vuotias käveli varpaillaan, eikä suostunut pitkiin, pitkiin aikoihin laskemaan kantapäitään maihin ? Ei silti tullut balettitanssijaa... t: Tiina