15.5.11

waiting for sun and beach

Aamu-uutiset ja tämä etenkin.

Sen minkä vessasta alas vetää, näkee toisinaan luonnossa omin silmin, kuten alemmat kuvat esittävät. Naapurini uskoo tuon kaiken ruskean olevan myrskyn jälkeen vuorilta valunutta hiekkaa yhdistettynä merenpohjasta nousevaan hiekkaan. Tässä kohtaa uskallan olla täysin eri mieltä, sillä vastaavaa tapahtuu myös tyyninä päivänä ja hajuaistini kertoo omaa totuuttaan. Ruskea vaippa on toisinaan kilometrin (-en) mittainen ja levyinen. Seassa uiskentelee myös muovipussit, muovitölkit, terveyssiteiden muovit, lasten vaipat, appelsiinien kuoret, muutamia mainitakseni.

Paikalliset sanovat, että ne roskat tulevat etelänaapurista merivirran mukana. Totta taitaa olla ainostaan merivirran suunta, etelästä pohjoiseen. Näiden vuosien aikana, olen löytänyt kaksi hebreankielistä purkkia, niissä lopuissa kymmenissä/sadoissa pusseissa on ollut arabiankielistä tekstiä. Ja ei mene viikkoa, etten näkisi roskapussin lentävän kaaressa mereen.

Meidän perhe ei myöskään vieraile kalaravintoloissa, mieluummin vaikka purkkitonnikalaa suuhun. Vakavasti olen harkinnut myös liittymistä pelastakaa merikilpikonnat-järjestöön, jos sellaista edes löytyy.

Tämä oli suoraa kritiikkiä yhdeltä vierasta parasiittia vuokralaisenaan pitävältä.

5 comments:

Jael said...

Harmi että teilläpäin ei vielä ole herätty ympäristöä suojelemaan.Mutta kun meillä on sama meri,niin kyllä tuo likaaminen huolestuttaa...

Kirjailijatar said...

Onpa järkyttävää, että ihmiset heittävät roskansa mereen. Pitäisi jo kaikkien tällä planeetalla tajuta paremmin.

Maria said...

Kunpa tämän saisi joka puolelle luettavaksi mitä kerroit!!!

Vilijonkka said...

Kunpa ja jospa... Näissä ympäristöjutuissa ihmettelen aina, että ovatko ihmiset oikeasti niin tyhmiä vai oikeasti tietämättömiä vai molempia. Täkäläisillä ainakin on kyse ajattelemattomudesta ja ns. putkinäöstä. Meidän takakujan tienpenkkaan on ilmestynyt muutama ihana "kukkakauppa", mutta se kukkien tuoma kauneus ei pitkään ilahduta, sillä kauppiaat ovat saaneet kuukaudessa aikaiseksi valtavan roskakasan ihan viereensä - eikä ilmeisesti häiritse heitä yhtään.

pikkujutut said...

Yaelian, kyllä täällä jotkut ovat heränneet, ja esim.lasten koulussa on ylemmillä luokilla luontoleirikoulu mutta pientä se on.Et ole ainut jota huolestuttaa.Jo useampi vuosi sittten italialainen tuttava nyrpisteli nenäänsä ja antoi tuohtumuksensa tulla julki miten ajattelemattomia ihmisiä on...

Kirjailijatar, tänä aamuna, kolme ussia meressä kellumassa.Jos lenkkarit olisivat olleet vanhemmat, olisin mennyt veteen...

Maria, onneksi ne tuossa nettilehdessä ovat asian tasalla :).

Vilijonkka, niinpä, täällä kyse varmaan kaikista noista.En ymmärrä mikä järki on siinä, että kaatopaikka on meren vieressä...tajutonta.Ja samoin käy täällä, oma piha pidetään siistinä mutta roskat lentävät aidan yli ja ei haittaa. Voihan ahdistus ja närästys!