29.12.09

i died and went to bead heaven


Taannoin tekemamme hyshys-retken kohde oli helmikauppa. Hyshys-asiana se taytyykin pitaa, silla talla viikolla siella samaisella alueellla rajahti pommi. Uusintaretki olisi jo ajankohtainen, joten taytyy toivoa, etta kyseessa oli yksittainen tapahtuma ja paasemme uudestaan seikkailulle.

Mutta se helmikauppa. Ei mika tahansa kauppa. Se oli jostain toiselta planeetalta. Jostain toisesta maasta, toisesta maailmasta. Kymmenittain hyllyja, satoja metreja. Helmia paallekkain, poikittain ja vinottain. Muovia, lasia, metallia,puuta, kristalleja, simpukoita. Nauhahintaan, kilohintaan, kappalehintaan. Satoja, tuhansia,satoja tuhansia helmia. Vareja sateenkaaren kaikissa vareissa ja savyissa.

Olimme kaupassa nelja tuntia ja sitten ei enaa jaksanut.Kolmannen tunnin kohdalla myyjatkin jo kyselivat onko jotain hukassa. Saimme korit tayteen mutta tutkimatta jai swarovskit ja hopeat. Silmailimme niita mutta kaupantekoon ei energiaa enaa ollut.

Mukaani sain mita halusin. Ison pinon lasihelmia. Niita, mita on muuten ollut hankala saada ja mita olen Suomesta saakka mukanani tuonut.Sisainen harakka herasi hetkellisesti helminurkan kohdalla ja nappasin mukaani myos helmia.

Osa helmista on jo muotoutunut koruiksi, osa on kuvattukin. Niista lisaa tammikuussa tuolla Kazbuuran puolella.

11 comments:

Jael said...

Voin kuvitella että oli oikea paratiisi se helmikauppa.Jos olisit täällä,veisin sinut kierrokselle eteläisen Tel Avivin moneen helmikauppaan....

pikkujutut said...

Yaelian, siis keskella kaikkein surkeinta, oli tuollainen helmi. Kesti hetken tajuta etta totta on.

Voi, jos siella todellakin oltaisiin.Harmittaa etten aikaisemmin keksinyt naita helmia...parin kaupan ohi sujuvasti silloin vain kavelin....

Lissu said...

Muista ottaa seuraavalle hamstrausretkelle evààt ja retkisànky levàhdyksià varten!!! Tààllà hamsteri on ihan kateudesta monivihreà.

Kottis said...

Onpa varmaan ollut huikea kokemus!:)
Olet aikamoinen sissi, kun sait päätöksiä tehtyä, vietettyäsi puodissa noin monta tuntia. Onnitteluni!

Itselleni käy yleensä niin jo pienemmän valikoiman edessä, että ensin teen päätöksiä ja sitten alan empimään ja loppupeleissä poistun lähes tyhjin käsin. Tilaisuuden mentyä sitt kaduttaa.

pikkujutut said...

Lissu, kahvit ainakin termariin :). Ensimmaiset 3 tuntia meni hujauksessa, eika edes tajuttu.Nyt saat vahan vihertaa, oli se vaan paikka.

Kottis, olin kuule verrattoman ylpea itsestani.Jatin suosiollisesti muovihelmet valiin ja iskin kiinni noihin muihin hyllyihin ja niissa sita aikaa sitten menikin.

Ja mika parasta, olin tarkkana jo keratessa ja tarkastushetken jalkeen ei lahtenyt pois kuin muutama helminauha enka ole niita edes kaivannut. Jotain olisin voinut kylla rohmuta enemmankin mukaan :).

_hoya_ said...

Helmitaivas!

Mitä uskontoa harjoittamalla pääsee kyseiseen paikkaan? ;-)

violet said...

Aion tarkkailla Kazbuuraa. Niin lupaavalta kuulosti tämä.

pikkujutut said...

_hoya_, olihan se taivas.Kylla sinne kaikki paasee, mutta sijaitsee syvalla shiiamuslimien kehdossa :).

Violet, uups, just hoksasin, etta taisin luoda kunnon paineet itselleni.:)

Pinkkis said...

NYT kyllä kiinnostaa koordinaatit! Tosin en ole tulossa kuin aikaisintaan kesällä, että eiköhän se sitä ennen ehdi jo räjähtää taivaan tuuliin... (mitenniin minusta tullut kyyninen??)

Virpi P. said...

Houkutteleva helmitaivas!

Myytkö jossakin noita rannekoruja? Olen monta kertaa ihaillut niitä Kazbuurassa ja tahtonut itsellekin. Nissä on niin herkullisia värejä ja yhdistelmiä.

pikkujutut said...

Maiku, saat toki koordinaatit, selvitan ne vain itsellenikin ensin :).Ja kesaan on piiiiitka aika, kaikki on mahdollista.Ennusteet lupaavat varikasta vuoden alkukolmannesta, katsotaan mita tapahtuu.

Katriina, oli se, erittain houkutteleva. Kaikkia koruja en ennata itse kayttaa, joten mielellani eroonkin paasen. Palaan tahan.