Fyysisesti emme matkustaneet edes 100 km, pysyimme rajojen sisapuolella mutta henkisesti oli kuin olisimme olleet ulkomailla.
Nautimme kavelyista.Kukaan ei tuijottanut tai huudellut peraan.Leikimme turisteja ja kannoimme kameroita mukanamme. Kukaan ei juossut peraan ja kysellyt tarkoitusperiamme kuvaamiseen. Nautimme jokaisesta suupalasta vaikka ne edustivat lansimaista kulttuuria parhaimmillaan tai pahimmillaan.
Irtiotto oli mita parhain ja juuri oikeaan aikaan toteutettu. Nyt taas jaksaa kunnes kesaloma koittaa.
*
Minusta tulisi varmasti maratoonari, jos tata rantatieta saisin juoksennella aamuisin. Ei siksi, etta se on useamman kilometrin pituinen vaan siksi etta se on vaan niin hieno paikka. En varmaan malttaisi lopettaa juoksemista.
7 comments:
Kuulostaa tosi rentouttavalta. On se kurja miten teidän asuinkaupungissa on tuollaisia rajoitteita.
Ihanan tunnelmalliset kuvat! Minäkin, jos en nyt ihan maratoonariksi, niin muuten vain pitkänmatkan kävelijäksi ryhtyisin jos tuota rantaa saisin kävellä joka aamu..
Minutkin tuollainen rantsukatu saisi liikkumaan. MINUT!! :)
Mizyena, juu, meidan peralla asustaa sellaisia vallan vekkuleita veikkoja, jotka muiden elamaa rajoittavat ja sitten taas itse saheltavat ihan missa van :).
Sooloilija, eika vain aamuisin, illalla siella nakee jos jonkinmoista esitysta pyorilla, rullaluistimilla jne..
Sansku, no nyt sitten tuonne paakaupunkiin... voit kayda samalla myos etelanaapurissa, sieltakin loytyy samanlaisia rantakatuja.
Loistohomma että loma onnistui juuri silloin kun sitä eniten tarvittiin.
Ja ymmärrän ajatuksesi juoksemisesta ja rantakadusta.
Houkuttelevan näköinen ja kuuloinen paikka :)
Violet, oli todella nappijuttu.Tietysti viela matkavasymysta mutta piristi kummasti.
Pikkupappi, jos mahdollista, kannattaa kayda kokemassa itsekin.
Post a Comment