9.6.08

because of insurance

Tänä päivänä kahdeksan vuotta sitten minusta tuli rouva, vähän yllättäen. Edeltävänä viikonloppuna mies oli todennut, että naimisiin on mentävä. Ajankohta oli kaikkea muuta kuin suotuisa. Esikoinen oli syntynyt vain kuukautta aikaisemmin, syntymää edeltävät viikot olin viettänyt raskausmyrkytyksen vuoksi sairaalassa.Keho oli edelleen turvonnut ja sektiohaava muistutteli olemassa olostaan.

Aikaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi. Maanantaina mies soitti maistraattiin,selitti kiireen syyt ja sai kun saikin viikon viimeisen vihkiajan. Vaatepuoleen ei panostettu, minä en mahtunut mihinkään parhaimpiin vaatteisiini, solidaarisuudesta mieskin pukeutui rennosti. Tarjottavaksi hankittiin vadelmaleivokset todistajille ja siinä se oli. Kolme päivää vihkimisestä mies oli jo sotatoimialueella ja minä tyttäremme kanssa Suomessa.

Toki olin unelmoinut yhdestä ja toisesta häihin liittyvästä mutta eipä tämäkään tapa ollut hassumpi. Ei stressiä häistä (ostin vain ne leivokset), omille vanhemmillekin ilmoitimme vasta vihkimisen jälkeen. En edes tiedä olisimmeko naimisissa tänäkään päivänä, jos miehen työnantaja olisi hyväksynyt avoparit. Naimisiin mentiin siis (vain) vakuutuksen takia.

9 comments:

HeidiHelmiina said...

Onnea! Nuo ovat melkeinpä unelmahääni. Ja tuohon malliin mennään mekin, jos mennään, susiparina eletään.

violet said...

kivasti kirjoitettu!

Me olimme olleet yksissä kymmenisen vuotta kun lopulta päätimme mennä naimisiin. Tai no, olimme päättäneet mennä jo aikaisemmin, kihloissa olimme olleet jo noin 8 vuotta ennen tuota;-)
Me halusimme järjestää ja ennen kaikkea maksaa itse häämme ja päättää itse ketä kutsua. Ei aina ihan itsestään selvä asia kun miehen puolen sukukin on valtavan suuri.
Niin sitten menimme naimisiin Tampereella 2005. Vieraita oli 111
ja meno oli mukavaa. Olimme iloisia että Ranskastakin saatiin paikalle liki 40 vierasta heille aivan outoon maahan!

En ole sellainen "prinsessahäistä" haaveillut, mutta kieltämättä nautin olostani koko tuon päivän kauniissa mekossa ja kukkien keskellä...paljon hyvää ruokaa ja juomaa ja musiikkia...ja ihania ihmisiä.

Liivia said...

Ainakin kirjoituksesi sai hääsi kuullostamaan mukavilta.
Minä kuulun niihin, jotka pitävät itsestäänselvänä että omia häitä ei tule. En vain ole ikinä ajatellut, että tarvisin sellaiset. Avoliitossa on hyvä. Miehellenikin sellainen sopii. Topsin vannomatta paras. Voihan olla että joskus vielä täräytämme.

Ja Violet, vai oli teillä häät tuolloin Tampereella. Pidäpä blogissasi joku muistelo, tahtoo tietää lisää!

violet said...

Liivialle: voisin pitääkin muistelot. En ole kai koskaan häistä blogissa kirjoittanutkaan. Hääpäivä on heinäkuussa, ehkä silloin.

johanna said...

Mukavan kuuloiset häät ja syykin hyvä. Olen juuri tukenut ystävääni samantyylisten häiden "järjestämisessä". Tukenut henkisesti siis, että on ihan ok järjestää hyvin pienimuotoiset, vaikka suku sanoisi mitä. Minä en ole rouva, enkä ehkä tule olemaankaan. Vaikka kuten Liiviakin totesi, eihän sitä koskaan tiedä ;)

Elina said...

Hauska tarina! Olen seurannut viimeaikoina useamman tutun häiden järjestelyjä ja miettinyt monta kertaa sitä miten erilaisia ajatuksia ihmisillä voikaan parisuhteista olla. Monet ovat niin ehdottomia siitä, ettei ilman avioliittoa ole mitään ja hääkutsussakin julistetaan yhteisen elämän vasta häiden myötä alkavan, vaikka yhteistä eloa olisi takana monta vuotta. Itselle mahdollisesti joskus edessä olevat häät olisivat korkeintaan tilaisuus järjestää ystäville mukavat juhlat tai tapa varmistaa joitain tämän teidän vakuutuksen kaltaisia etuja.

pikkujutut said...

Helmiina, jos haluaa päästä helpolla, paras tapa. Meillä ei onneksi kukaan perheestä tai sukulaisista edes närkästynyt nopeasta naimisiinmenosta.Jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä halunnut edes kukkia, mutta ei ollut niitäkään,eikä muuten sormustakaan. Sain sen vasta 5 vuoden kuluttua häistä..;)

Violet, jos siis olisimme kunnon häät järjestäneet, ne olisivat olleet isot, johtuen minun sukupuustani.Omasi kuulostivat jo lyhyen kuvauksen perusteella mukavilta.Odottelen heinäkuun tarkempaa postausta :)

Liivia, sitä mieltä mekin olimme,että avoliitto on ok kunnes tuli realiteetit vastaan.Jos olisimme edelleen avoparina,ei minua näkyisi missään, siis miehen työnantajan toimesta,en saisi olla esim. täällä hänen mukanaan. Mutta ilman realiteetteja, olisimme varmasti edelleen avoparina, pelkästään saamattomuuttamme järjestää häät :).

Johi, minusta on jotenkin surullista, jos tuleva aviopari ei saa/voi/pysty järjestämään sellaisia häitään mitkä haluavat.Jokainen tehköön kuten haluaa.Ja sitähän ei koskaan tiedä, jos Liivian kanssa täräytätte ;).

Ekub, meillä oli takana jo 10 vuotta yhteiseloa, 4 vuotta niistä kihloissa joten mitään erityistä ei naimisiinmeno meidän kohdalla muuttanut.Sitoutuneita olimme ilman sormuksiakin.Pidin jopa oman nimenikin, joten vain sivilisääty muuttui.
Meillä on ollut puhetta juhlien järjestämisestä suvuille ja ystäville mutta vielä odottelemme,niin kuin muuten odotan häämatkaakin ;).

Nyt kun luin nuo vastaukset niin kuulostaa hieman turhankin löysältä touhulta tuo naimisiin meno mutta kyllä me ihan vakavissamme olemme, olimme jo silloin ;). Oli vain vähän hoppu.

Heli said...

Kuulosti juuri niin ihanan simppeliltä kuin voi olla.

Täältäkin löytyy yksi avoliitossa asuva. Joskus ennen muinoin olin sitä mieltä, etten ikinä mene naimisiin mutta nykyään olen jo lieventänyt kantaani. Ehkä joskus. Kuitenkin vasta 10 vuotta yhteiseloa, josta 9 vuotta kihloissa:)

M'man said...

Voi, mitaan niin tarkeaa ei oikeastaan haapaivaksi tarvitse mukaan ottaa kuin koko laja rakkauttaan tulevaa puolisoaan kohtaan ja ehka sormukset... ;o)